Tällainen on ylioppilaskevään menestysaine Vammalan lukiossa – Tuuli Peuramäki tunnustaa jotain, joka ei tekisi isoäitiä onnelliseksi

Vammalan lukion kevään ylioppilas tunnustaa ylioppilasaineessaan rakastuneensa syvästi. Tyrvään Sanomat julkaisee tässä jutussa stipendillä palkitsemansa Tuuli Peuralan kirjoituksen.

Tuuli Peuramäki sai tänä keväänä Tyrvään Sanomien stipendin hyvästä suorituksestaan äidinkielen ylioppilaskokeessa.

14.6. 18:00

On aika tunnustaa jotain, joka ei tekisi kiikkustuolissa keinuvaa, äidinkielen opettajana toiminutta isoäitiäni onnelliseksi. En ole aina ollut ylpeä tai kiitollinen suomenkielisyydestäni, ja varsinkin nuorempana omaavani ajatukset olisivat saaneet Mikael Agricolan kääntymään haudassaan. Häpesin suomen kieltä ja olin turhautunut siitä, että juuri tämä yhtenä maailman vaikeimpina kielenä tunnustettu, pienen kansan puhuma sanojen sekasorto oli minun äidinkieleni. Aloin jo alakouluiässä unelmoida vaihtovuodesta, jonka avulla pääsisin karkuun Suomea ja sen sijaan puhumaan parempien ihmisten kieltä, nimittäin englantia. Mieleeni oli syöpynyt ajatus siitä, että englannin kieleen ihastumisen tuli samalla tarkoittaa oman äidinkieleni paheksumista. En tiedä miten tuo nuorempi versio itsestäni olisi reagoinut, jos olisi saanut kuulla, että hänen tulevaisuudessaan viettämänsä vuosi Etelä-Afrikassa saisikin kasvavan häpeän sijaan hänet rakastumaan omaan äidinkieleensä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos