Onko hormi nuohottu? Voinko tehdä avotulen? – Paloturvallisuus on jokaisen taitolaji ja velvollisuus juhannuksenakin

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä muistutetaan, että sytyttäjä on aina vastuussa aiheuttamistaan vahingoista.

Ennen avotulen sytyttämistä pitää varmistaa, ettei metsäpalovaroitus ole voimassa.

24.6. 9:45

Moni kesämökki, huvila ja rantasauna selviää Suomen kesästä vaurioitta. Loma-olosuhteissa kesäihmiset käyttävät kuitenkin tulta, kaasua ja muita vaarallisia asioita, joten tulipalon riski on ilmeinen. Onneksi turvallisuus ei ole onnesta kiinni. Paloturvallisuus on jokaisen kesäihmisen taitolaji, sanoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön asiantuntija.

Kansanviisaus kyseenalaistaa tulen roolin isäntänä. Hyvänä renkinä tulta voi polttaa esimerkiksi tulisijoissa, kuten takassa ja saunanpesässä. Näissäkin ympäristöissä tuli tarvitsee jatkuvaa vahtimista, jotta se ei pääse karkaamaan ja tekemään tuhoja. Kannattaa myös opetella pitämään tulisijojen edustat vapaana syttyvistä materiaaleista, kuten polttopuista, sytykkeistä ja mummon kutomista räsymatoista.

Metsäpalovaroituksen aikana avotulta ei saa tehdä

Ulkosalla kaikkea tulta, jota ei ole eristetty maapohjasta, kutsutaan avotuleksi. Nuotio, juhannuskokko ja kertakäyttögrilli ovat siis avotulia. Jos Ilmatieteen laitos on julistanut metsäpalovaroituksen, avotulta ei saa tehdä lainkaan – ei edes juhannuksena. Vaikka kesällä ei jostain syystä olisi kuivuutta ja hellettä, avotulen kanssa pitää olla varovainen. Tuli saattaa yrittää levitä kipinöinä tai maapohjaa myöten. Vahdittava siis on ulkonakin.

”Tulen vahtimiseen motivoi sekin, että sytyttäjä on aina vastuussa valloilleen riistäytyneen tulen aiheuttamista vahingoista”, painottaa vanhempi asiantuntija Ilpo Leino Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä (SPEK).

Jos tuli kaikesta huolellisuudesta ja tarkkaavaisuudesta huolimatta pääsee irti, ihmisten olisi syytä osata alkusammuttaa. Käsisammutin, sammutuspeite ja kaikkinaiset vettä täynnä olevat tynnyrit ja pesusoikot voidaan lukea sammutusvälineiksi.

Kaksi ulosmenoreittiä pihalle ja palovaroitin kattoon

Kesällä ihmiset joutuvat majoittumaan monenlaisiin paikkoihin, kuten tuttavien kesähuvilan vinttikamariin tai aittaan. SPEK muistuttaa, että jokaisessa yöpymiseen käytettävässä tilassa on oltava toimiva palovaroitin.

”Palovaroitin paristoineen on ihan hyvää sisältöä tuliaiskassiin, kun mennään mökkivierailulle”, vinkkaa Leino.

Jokaisesta yöpymistilasta pitäisi olla kaksi eri reittiä ulos. Tällä tavoin palon sattuessa kukaan ei jää loukkuun majoitustilaan. Ikkunan kautta poistumista kannattaa harjoitella, jotta hätätilanteessa homma käy joutuisasti.

Ihmisten omatoimisuus on maaseudulla tarpeen myös turvallisuusasioissa. Hälytysajoneuvoilla saattaa kestää huomattavasti kauemmin saapua tilannepaikalle kuin kaupungissa.

”112 Suomi -sovellus kannattaa asentaa jokaisen puhelimeen, ja kesäasunnon osoite ja koordinaatit laittaa näkyvälle paikalle”, suosittelee Leino.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos