Kiikassa maatiaiskissojen leikkaus- ja mikrosirutuspäivä – Vähävaraiset voivat saada halvemman leikkauksen

Sirutuksesta ei peritä maksua, mutta toivotaan pientä lahjoitusta keräyslippaaseen, kertoo tapahtuman järjestävä Rekku Rescue ry.

Mikrosiru auttaa löytämään omistajan kissan mahdollisessa katoamistilanteessa.

16.8. 12:00

Eläinsuojeluyhdistys Rekku Rescue järjestää leikkaus- ja sirutuspäivän maatiaiskissoille Kiikan nuorisotalossa 27. elokuuta kello 11-15.

Tapahtumassa on mahdollista leikkauttaa kissansa edullisesti, ja osa leikkauksista on varattu vähävaraisille vielä edullisemmalla tuetulla hinnalla. Leikkauspäivän yhteydessä pidetään myös maksuton kissojen mikrosirutus, jonne voi tulla ilman ennakkovarausta.

Tapahtumilla ei tavoitella voittoa ja ne järjestetään eläinlääkärin palkkiota lukuun ottamatta kokonaan vapaaehtoisvoimin. Kissat leikkaa eläinlääkäri Satu Olkkonen.

Tuetut leikkaukset on suunnattu kissanomistajille, jotka huolehtivat hyvin lemmikeistään, mutta joiden taloudellinen tilanne on vaikea esimerkiksi lomautuksen, työttömyyden tai sairastumisen vuoksi. Leikkaustuen saajat valitaan hakemusten perusteella. Tuettuja leikkauksia on tarjolla vain rajallinen määrä.

”Me Rekku Rescuessa pelkäämme, että monessa lemmikkikodissa kissa jää leikkaamatta talousvaikeuksien vuoksi, ja se taas voi pahentaa Suomen kissaongelmaa entisestään”, sanoo Rekku Rescuen puheenjohtaja Sadri Wirzenius.

”Kissan leikkauttamisen tärkein syy on tietysti estää vahinkopentujen syntyminen, mutta kissa kannattaa leikkauttaa, vaikka tiineyden vaaraa ei olisikaan. Toimenpide parantaa sekä kissan että omistajan elämänlaatua.”

Yhdistyksen tiedotteen mukaan Suomessa hylätään tai lopetetaan ei-toivottuna arviolta jopa 20 000 kissaa vuosittain. Villiintyneet kissalaumat ovat ongelma erityisesti maaseudulla. Suuri osa kissapopulaatioista on lähtöisin vapaana ulkoilevista, leikkaamattomista kotikissoista.

Mikä mikrosiru?

Rekisteröity mikrosiru on tavallaan kuin aina kissan mukana kulkeva henkilöllisyystodistus. Se parantaa kadonneen kissan mahdollisuuksia päästä takaisin kotiin.

Siru on tärkeä myös sisäkissoille, koska eläin saattaa karata esimerkiksi eläinlääkärikäynnin yhteydessä.

Sirun tiedot voidaan lukea ainakin eläinlääkäriasemilla, löytöeläinten vastaanottopaikoissa ja eläinsuojeluyhdistyksissä.

Lähde: Rekku Rescue

”Sirutus on helppo ja lähes kivuton toimenpide, ja kun kissa on kerran sirutettu, säilyy siru koko loppuelämän. Emme peri sirutuksesta maksua, mutta toivomme osallistujilta pientä lahjoitusta keräyslippaaseemme omantunnon ja maksukyvyn mukaan”, Wirzenius sanoo.

”Kissan pitää myös olla käsiteltävissä eli se ei saa olla liian arka tai aggressiivinen.”

Lisää tietoa sekä ohjeet ilmoittautumiseen ja leikkaustuen hakemiseen löytyvät Rekku Rescuen kotisivuilta: rekkurescue.com.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos