Kirsikkapuiston istutus alkaa tänään Mouhijärvellä – Kuva: Tällä paikalla puisto kukkii ensi keväänä

Mouhijärventien uuden kevyenliikenteenväylän vieressä (kuvassa oikealla) on peltoalue, johon kirsikkapuiden istutuspaikat on merkitty tolpilla.

29.8. 6:15

Mouhijärven Uotsolassa käynnistyy näyttävän kirsikkapuiston istutus tänään maanantaina. Viiden paikallisen yhdistyksen ja Sastamalan kaupungin yhteishankkeen tuloksena Mouhijärventien varteen istutetaan 60 kirsikkapuuta.

Hankkeen puuhamiehiin kuuluva Esa Piippo kertoo, että alustavan tiedon mukaan kirsikkapuistoon tulee kuutta eri lajiketta.

Korkeudeltaan taimet ovat istutettaessa noin kaksimetrisiä, ja ne istutetaan noin 6-8 metrin etäisyydelle toisistaan.

Puiden paikat on merkittynä peltoalueelle, joka sijaitsee Mouhijärventien uuden kevyen liikenteen väylän ja Uotsolantien välillä.

Kirsikkapuiden istutus alkaa sään salliessa maanantaina kello 14 Sastamalan kaupunginpuutarhurin Suvi Isosävin opastuksessa. Istutustalkoot jatkuvat kuluvan viikon. Sään salliessa puita istutetaan iltapäivisin ja iltaisin, torstaita lukuun ottamatta.

Kirsikkapuiston talkoiden taustalla vaikuttaa viisi paikallista yhteisöä: Mouhijärvi-Seura, LC Mouhijärvi, Uotsolan asukasyhdistys, Eläkeliiton Mouhijärven yhdistys ja Mouhijärven Eläkkeensaajat. Yhdistysten edustajat toivovat, että puut selviävät talvesta ja kauniit puut kukkivat jo ensi keväänä.

Juttua täydennetty 29.8. kello 8.42 uusimmilla tiedoilla istutustalkoista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos