Vapaaehtoistoiminnasta tunnettu kiikkalainen Pirjo Raunio eteni valtakunnallisessa äänestyksessä 11 finalistin joukkoon

Vuoden vapaaehtoisen valitsee raati ja julkistus tapahtuu joulukuun alussa.

Pirjo Raunio eteni 11 finalistin joukkoon valtakunnallisessa Vuoden vapaaehtoisen valinnassa. Raunio kuvattiin Sastamalassa huhtikuussa hänen julkistettua uuden kirjansa.

27.10. 9:08

Kiikkalainen Pirjo Raunio on edennyt Kansalaisareena ry:n järjestämässä Vuoden vapaaehtoinen -yleisöäänestyksessä finalistiehdokkaiden joukkoon. Finaaliin selvisi yleisöäänten perusteella 11 henkilöä eri puolilta Suomea.

Raunio on Sastamalan kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen (kd.). Vapaaehtoistoimijana hänet tunnetaan muun muassa ukrainalaisia auttavasta Sydämellä Sastamalassa -vapaaehtoistoiminnasta, jonka Raunio käynnisti Venäjän hyökkäyssodan alettua.

Lue lisää: Tässä laatikossa on sata pehmolelua Ukrainan lapsille – Tyrvis vieraili keräyspisteillä Sastamalassa

Lue lisää: Ukrainasta tulee jatkuvasti lisää turvapaikanhakijoita Sastamalaan – Vieläkö lahjoituksia tarvitaan?

Raunio oli kesällä mukana myös Tyrvään Sanomien ja Kulttuuria kaikille ry:n järjestämässä Sastamalan Avainhenkilö -yleisöäänestyksessä. Kiikassa hänet valittiin kesäkuun alussa uuden Kiikan Rukinpolkija -arvonimen saajaksi.

Raunio on julkaissut hiljattain myös kirjan, jossa kertoo vakavasta sairastumisesta selviämisestään.

Lue lisää: Sastamalalainen Pirjo Raunio yllätti tärkeimmät ystävänsä pysäyttävällä pyynnöllä – Siitä alkoi yli puolen vuoden selviytyminen: ”Minä kävin kaiken sen läpi, ja olen tässä”

Lue lisää: Kuka on Sastamalan Avainhenkilö tänä vuonna? Katso tallenne suorasta lähetyksestä Vammalan torilta

Lue lisää: Kiikan Rukinpolkijaksi äänestetty Pirjo Raunio: ”Arvonimi kannustaa uusiin ponnistuksiin”

Vuoden vapaaehtoisen valitsee seuraavaksi kampanjaraati. Voittaja julkistetaan ja palkitaan kansainvälisen Vapaaehtoisten päivän alla 2. joulukuuta. Palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä.

Finalistit kotikunnan mukaisessa aakkosjärjestyksessä ovat seuraavat: Venla Lankinen, Helsinki, Mustafa Bazu, Hämeenlinna, Leena Juntunen, Iisalmi, Salli Moilanen, Kirkkonummi, Nina Pulli, Kotka, Anni Suni, Porvoo, Päivi Pohjola, Pöytyä, Pirjo Raunio, Sastamala, Mika Joensuu, Tuusula, Eva-Maria Strömsholm, Vaasa ja Jorma Huttunen, Vantaa.

Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaa haettiin yleisöehdotusten perusteella alkusyksystä. Yleisöääniä annettiin yhteensä 3064. Ehdokkaiksi nimettiin 51 vapaaehtoista.

Vuoden vapaaehtoiseksi valittava voi olla pitkän linjan vapaaehtoistoimija tai uusi tulokas. Valittava henkilö toimii vapaaehtoisena sydämellä ja innostaen missä päin Suomea tai millä alalla tahansa. Hän voi olla yhteisön kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä, siltojen rakentaja, erilaisten kohtaamisten synnyttäjä tai muuten ansioitunut ja aktiivinen vapaaehtoinen, kuvailee Kansalaisareena tiedotteessaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos