Sastamalalaisella Taina Leppilahdella on ammatti, joka ei ole aivan tavanomainen: Miksi hän kuvaa poliisin vaatteita?

Kaksi vuotta sitten Sastamalaan muuttanut Taina Leppilahti sanoo olevansa kulttuuriperinnön ja tekstiilien puolestapuhuja. Jutussa hän kertoo työstään konservointialan yrittäjänä.

Taina Leppilahti dokumentoi Poliisimuseon kokoelmiin kuuluvia poliisin vaatteita ja muita tekstiilejä. Työn alla on poliisin moottorikelkkailussa käyttämä takki.

30.10. 6:00

Kuin paluu lapsuuteen 1970-luvulle. Puunväriset lautaseinät, värikkäät ryijyt seinillä ja vessassa tummansiniset kaakelit.

Taina ja Antti Leppilahti muuttivat kaksi vuotta sitten Lohjalta Sastamalaan. He ostivat Roismalasta 1970-luvun harjakattoisen omakotitalon, jota ovat nyt remontoineet ahkerasti ajan tyylin säilyttäen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos