Millainen olisi Sastamalasta kertova näyttely? – Museo kutsuu sastamalalaiset mukaan ideoimaan

Museo järjestää kaikille avoimen piirustuskilpailun, johon toivotaan villejäkin ideoita.

Tornihuvilaan suunnitellaan uutta perusnäyttelyä, jonka toteuttamiseen museo pyytää ideoita sastamalalaisilta.

17.11. 11:15

Millainen Sastamalasta kertova näyttely Tornihuvilaan tulisi rakentaa? Mitä itse haluaisit näyttelyssä nähdä, kuulla tai tehdä?

Sastamalan seudun museo suunnittelee Tornihuvilaan uutta perusnäyttelyä ja pyytää siihen ideoita sastamalalaisilta.

”Ihmisiä halutaan osallistaa jo ennen kuin suunnitelmat ovat täysin selvät. Haluamme kuulla ideoita kaiken ikäisiltä ihmisiltä”, sanoo projektityöntekijä Outi Kivimäki.

Ideoita ja toiveita voi esittää museon verkkokyselyssä, joka on avoinna 12. joulukuuta saakka.

Tämän lisäksi museo järjestää kaikille avoimen piirustuskilpailun, jonka aiheena on Kirjakorttelin Tornihuvilaan rakennettava uusi perusnäyttely.

”Toivottavasti saamme villejäkin ideoita. Piirustusten ei tarvitse esittää perinteistä museota”, Kivimäki sanoo.

Kilpailuaikaa on 7. joulukuuta asti.

Kilpailussa on kolme sarjaa: 4–12-vuotiaat, 13–17-vuotiaat ja yli 17-vuotiaat. Piirustuksen voi tehdä valitsemillaan välineillä ja tekniikalla A4- tai A3-koossa.

Kilpailutyön yhteydessä tulee olla tekijän nimi ja syntymävuosi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite (alle 18-vuotiailla huoltajan yhteystiedot) sekä piirustuksen nimi tai lyhyt kuvaus piirustuksen sisällöstä.

Piirustukset tulee lähettää 7. joulukuuta mennessä joko postittamalla, toimittamalla Sastamalan seudun museon tai Pukstaavin infoon tai skannattuna sähköpostin liitteenä osoitteeseen outi.kivimaki@pukstaavi.fi

Jokaisesta sarjasta palkitaan yksi työ koko perheen museokäynnillä sekä noin 50 euron arvoisella tuotepaketilla Pukstaavin museokauppaan.

Kunkin sarjan voittajan lisäksi raati valitsee kolme muuta finaalityötä. Nämä kuusi piirustusta ovat joulukuussa yleisön nähtävillä museon verkkosivuilla, Vanhan ajan joulumarkkinoilla sekä Citymarketissa Sastamalassa Yleisö äänestää suosikkikuvansa, josta painatetaan museokauppaan kangaskasseja.

Piirustukset arvioi Sastamalan seudun museon henkilökunnasta sekä alueen yrittäjistä koottu raati.

Kilpailuun lähetettyjä piirustuksia ei palauteta. Piirustuskilpailu on osa Näyttely Sastamalasta -projektia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos