Ilmoittautuminen alkaa tänään: Kokosimme tähän juttuun viisi erikoisuutta Sastamalan Opiston kevään tarjonnasta

Ilmoittautuminen opiston kevään kursseille alkaa tiistaina 3. tammikuuta.

Ilmoittautuminen Sastamalan Opiston kevään kursseille alkaa tiistaina 3. tammikuuta.

| Päivitetty

Sastamalan Opistossa on yli tuhat kurssia ja yli 22 000 oppituntia vuodessa. Vuositasolla on noin 4 000 opiskelijaa, joista moni osallistuu useammalle kurssille.

Suosituimpia opistossa ovat liikuntakurssit sekä kädentaidoista esimerkiksi kirjansidonta, lasinpuhallus ja puukonvalmistus.

Poimimme tähän juttuun viisi erikoisuutta kevään ohjelmasta.

1. Suomihitit tanssitunti. Huh, huh, nyt on menoa ja meininkiä! Tällä vauhdikkaalla tunnilla soivat tutut Suomi-hitit. Tunti koostuu lyhyistä koreografioista sekä erilaisista tanssilajeista. Paria ei tarvita, vaan nyt tanssitaan yksin. Meno on melkoista, sillä rytmiä haetaan niin latinalaistansseista, hip hopista kuin lavatansseistakin.

Muistolan koulu 11.4.–13.6. Ilmoittautuminen 4.4. mennessä.

2. Entisten mukuloitten muistelut. Tällä kurssilla tuuletetaan päänuppia porukalla. Opiston ohjelmalehtisessä kurssia mainostetaan näin: ”Kyllä me suurten ikäluokkien mukulatkin vielä jotain muistamme.” Ikärajaa kurssille ei kuitenkaan ole, joten kuka vaan voi osallistua ja jakaa muistojaan. Tiesitkö, että muistojen jakaminen on voimaannuttavaa?

Aittalahden opistotalo, Järvisali, 1.2.–29.3. Ilmoittautuminen 25.1. mennessä.

3. Hemmottelevaa pää- ja kasvohierontaa. Ai että – nyt hemmotellaan. Tämä yhden päivän kurssi sopii joko itsehoitoon tai päähieronnalla voi ilahduttaa vaikka läheistä. Hoito virkistää silmiä, herkistää kuuloa, aktivoi kehon toimintoja ja rentouttaa stressaantunutta mieltä. Eikö kuulostakin hyvältä? Kaiken lisäksi hieronta auttaa nukkumaan levollisemmin ja helpottaa jännitystiloja. Hoito perustuu intialaiseen Ayurveda-perinnelääketieteeseen.

Kannari, Huoneteatteri, la 18.3. Ilmoittautuminen 12.3. mennessä.

4. Meditatiivinen villasukkakävely. Tämä pitää kokea! Monet villasukat päällekkäin jalkaan ja sitten vain metsään kävelemään lumisia polkuja pitkin. Villasukkakävely on paljasjalkakävelyn pehmeä talvimuoto, jossa jalkaterän lihakset aktivoituvat kenkäkävelyä paremmin ja ääreisverenkierto paranee. Voi vain kuvitella, miten mieli ja keho rentoutuvat hiljaisuuden keskellä, lumisella metsäpolulla. Mukaan kannattaa varata 3–4 villasukat. Mukava lauantaiaamupäivän ohjelmanumero yksin tai vaikka kaveriporukan kanssa.

Lousaja, la 11.2. Ilmoittautuminen 4.2. mennessä.

5. Korean kielen alkeet. No nyt on eksoottista! Jos korean kielen opiskelu ja kulttuuri kiinnostavat, niin tämä on sinulle. Sastamalan Opistossa opetetaan kevään aikana useita eri kieliä, nyt jopa koreaa. Opetus tapahtuu verkkokurssina Zoomissa. Kurssi on tutustumismatka korean kieleen ja kulttuuriin syntyperäisen opettajan johdolla. Liikkeelle lähdetään ihan nollasta.

Verkkokurssi, 24.1.–18.4. Ilmoittautuminen päättyy 16.1.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos