Tämä Sastamalassa sijaitseva kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus avaa ovensa kävijöille – opastettu kierros vapunpäivänä

Heinoon asemarakennus on nykyään Vappu Suden perheen koti. Remonttia talossa on tehty hillitysti, vanhaa kunnioittaen.

Heinoon asemarakennus on vuodelta 1895. Asema avaa ovensa kävijöille vapunpäivänä.

Miltä näyttää sisällä Heinoon vanhalla asemalla?

Nyt asemalle pääsee katsomaan, kun se avaa ovensa kävijöille vapunpäivänä tunnin ajaksi. Asemarakennus on vuodelta 1895, ja viimeksi juna pysähtyi Heinoossa 1980-luvulla.

Heinoon asema on nykyisin Vappu Suden perheen koti. Opastettu kierros asemalla liittyy Karkun kirjastolla avautuvaan näyttelyyn: Eläimiä Heinoon asemalla.

Näyttelyssä on kolmen taiteilijan, Nina Dannertin, Kati Lehtisen ja Vappu Suden piirroksia, maalauksia ja muita teoksia.

”Teokset avaavat näkymiä kuutisenkymmentä vuotta sitten käytöstä jääneen aseman monimuotoiseen elonkirjoon keväällä 2023”, kertoo Susi.

Heinoon asemalla on ollut elämää yli 120 vuoden ajan. ”Elämästä on jäänyt jälkiä ja muistoja. Jäljitämme aseman elämää nykypäivästä taaksepäin kerien.”

Näyttelyssä pääosassa ovat Heinoon asema ja siellä nykyisin elävät eläimet.

”Hiirillä oli aluksi juhlaa, kun toimme heille tuomisia eikä ystävällisellä koiralla ollut mitään heitä vastaan. Kissan tultua taloon hiirikansa kauhistui ja joutui muuttamaan tottumuksiaan”, vuodesta 2019 lähtien Heinoon asemalla asunut Vappu Susi kertoo.

”Hormeissa perintökartanojaan ylläpitäneet naakat käyvät keväisin tarkistamassa ovatko perintöoikeudet todellakin menetetyt.”

Myös menneiden aikojen eläimistä ovat kyläläiset kertoneet tarinoita. ”Mörkö ja Pöhkö lehmistä sekä hevosesta, joka on tuonut asemalle maitoa kaupunkiin vietäväksi.”

Näistä hauskoista tarinoista ammentaa asemakierroksella opas Heli Vesamaa kierrättäessään yleisöä näyttelyn avajaispäivänä.

Opastettu kierros Heinoon asemalla vapunpäivänä 1.5. kello 14–15, osoite Heinijärventie 16, Sastamala. Näyttelyn avajaiset Karkun kirjastossa samana päivänä kello 17–19, osoite Maakunnantie 29, Sastamala.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos