Uudessa ympäristössä järjestettävä Vanhan kirjallisuuden päivät kokoaa tänä kesänä kaikkiaan noin 60 näytteilleasettajaa Sastamalan Vexve-areenan ja Vammalan ammattikoulun tiloihin sekä pihapiiriin.
Tapahtumajärjestäjä kertoo tiedotteessaan, että antikvaarisia kirjakauppiaita on tulossa paikalle lähes 30 ja uuden kirjan myyjiä, kustantajia sekä yhdistyksiä noin 30.
Kirjapäivien kesän ohjelma julkaistiin huhtikuun puolivälissä. Teema on Jalo kilpa, jota käsitellään viikonlopun aikana useasta näkökulmasta.
Haukio, Elomaa ja Uotinen
Kirjapäivien tunnettuihin esiintyjiin lukeutuvat muun muassa tapahtuman moninkertainen kävijä tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio, kansanedustaja, urheilu-urastaan tunnettu Ritva ”Kike” Elomaa sekä tanssija ja koreografi Jorma Uotinen.
Haukio on haastateltavana Kirjateltan kirjailijalavalla perjantaina. Elomaa ja Uotinen puolestaan esittelevät itselleen kymmenen tärkeää tietokirjaa perjantain päätöstapahtumassa.
Urheiluhullu kolmikko keskustelee
Lauantaina kirjapäivillä tavataan urheiluhullu kirjailijakolmikko toimittaja Pekka Holopainen, Yle Urheilun urheilutoimittaja Riikka Smolander-Slotte sekä JP Pulkkinen. He keskustelevat urheilun ulottuvuudesta kirjoissa. Toimittaja Päivi Istalan haastateltavana on näyttelijä Seela Sella.
Kirjapäivien avajaisissa puhuu kirjailija ja kulttuurintekijä Juha Hurme teemalla ”Taistelu turhan tähden”.
Kirjateltta ammattikoulun pihassa
Kirjallisuustapahtuma Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään 39. kerran Sastamalassa. Perinteisen Sylvään koulun sijaan tapahtuma on Vexve-areenalla ja Vammalan ammattikoululla Ratakadulla 30. kesäkuuta –1. heinäkuuta.
Näytteilleasettajat ovat Vammalan ammattikoulun ala- ja yläkerrassa sekä pihassa ja Vexve-areenalla. Kirjateltta on sijoitettu Vammalan ammattikoulun pihaan.
Tuhansia kävijöitä vuosittain
Vanhan kirjallisuuden päivät on Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry:n vuosittain järjestämä kirjatapahtuma, joka kerää Sastamalaan useita tuhansia kävijöitä. Tapahtuman kivijalkana toimii antikvaarisen kirjan tarjonta. Uudet kirjat ja kirja-alan tuoreet kuulumiset löytyvät kustantajien, yhteisöjen, yhdistysten ja muiden pöydiltä. Tapahtuman seminaarit ja keskustelut rakentuvat vuosittain vaihtuvan teeman ympärille.
Vuoden 2023 ohjelman Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry tuottaa yhteistyössä Bibliofiilien Seura ry:n, Suomen tietokirjailijat ry:n, Kustannusliike Warelian ja Suomen Kirjainstituutin kanssa.
Mitä?
Poimintoja kirjapäiviltä
Ennakko-ohjelma alkaa torstaina 29. kesäkuuta Funkkistalossa, jossa kuullaan Edith Södergranin runoutta laulettuna ja lausuttuna.
Avajaisissa perjantaina puhuvat kirjailija, teatterintekijä Juha Hurme sekä FT, toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu.
Avajaisten jälkeen filosofit Esa Saarinen ja Mikko Lahtinen pohtivat Kirjan ihmettä.
Seminaarissa ja paneelissa keskustellaan kirjan-alan kilpailuista. Keskustelemassa ovat Minna Castren, Marisha Rasi-Koskinen, Harry Salmenniemi, Anna Tulusto, Petteri Leino, Markku Oksanen, Olli Ahtola ja Eira Sillanpää.
Vihreä Sali soi -ohjelmaosuudessa perjantaina esiintyvät Seela Sella, Pia Freund, Kristian Attila ja Sirpa Kähkönen.
Lasten omilla kirjapäivillä lauantaina yleisöä ilahduttavat Ilmapallotaikuri Taika ja lastenmusiikkiyhtye Höpinätötterö.
Kirjateekissa kuullaan Virpi Hämeen-Anttilan ja Matti Röngän valitsemia kirjallisuusotteita näyttelijä Anna Kankilan ja Eero Enqvistin lukemana.
Tyrvääläisessä Trykissä Matti Kuusela kertoo urheiluaiheisten juttujensa synnystä sekä Mika Rautanen ja Heikki Nevala esittelevät itsensä ylittäneitä, mutta vähän tunnettuja suomalaisia.
Ohjelma kokonaisuudessaan: www.vanhankirjallisuudenpaivat.com.