Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tyrvis testaa kouluruoan – torstaina löysää kiusausta mukavassa miljöössä

Astun Vammalan lukion ovista sisään ja kävelen tuttuja portaita pitkin ruokalaan, jossa olen viimeksi syönyt lounaan yli seitsemän vuotta sitten. Olin silloin vielä abiturientti enkä ehkä tiennyt paremmasta, kuten yliopistojen opiskelijaravintoloiden monipuolisista ruokalinjastoista tai – vielä pahempi – varsinaisista lounasravintoloista, joten en koskaan suhtautunut kouluruokaan erityisen kielteisesti. Sitä tuli syötyä sen enempää ajattelematta, jotta sai vatsansa täyteen ja jaksoi taas keskittyä koulupäivään vähän paremmin. Niin – ja olihan se toki ilmaista. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Seitsemän vuoden tauko on tehnyt kouluruoasta suorastaan mysteerisen aterian, männävuosien hämärän muiston. Kerron juttukeikastani Snapchatissa, ja kaverini vastaa, että "hyi – kouluruokaa". Asenne on, että kouluruoka on jollain lailla iljettävää. Miksi? Sitä en tiedä, koska perustelua ei kuulu. Sama asenne ei kuitenkaan näy Vammalan lukion ja Marttilan alakoulun ruokalassa, jossa on meneillään lukiolaisten ruokailu. Tiirailen oppilaiden lautasia, jotka suorastaan pursuavat ruokaa – myös salaattia. – Kouluruoka on yleensä hyvää. Harvassa ovat ne päivät, kun ruoka ei maistu, lukiolaiset sanovat. Jopa paistetut porkkanat menevät kuin kuumille kiville. Parempaakin olisi voinut olla Siitä sitten rohkeasti linjastolle ja tavarat tarjottimelle. Veistä en tosin saa, koska ne ovat loppu. Se ei toisaalta ole ihme, sillä – kuten keittiötyöntekijä kertoo – ruokalassa on usein melkoinen kiire, kun sali täyttyy ensin alakoululaisista ja sitten lukiolaisista. – Ahdasta on, ja välillä on hankala päästä linjastolle, hän toteaa. Saavun salaattiosastolle ja yllätyn – positiivisesti. Tarjolla on muutakin kuin ruokalistan mukaista punajuurisalaattia, ja kaiken lisäksi salaattiaan voi maustaa oliiviöljyllä sekä siemenillä. En muista, että sama olisi ollut mahdollista omina lukiovuosinani. Sitten vielä muutama kauhallinen broilerikiusausta kylkeen sekä tuttu ja turvallinen näkkileipä tarjottimelle, niin ateria on juomia vaille valmis. Kyytipoikina toimivat maito ja vesi. Kotikaljahammastani kolottaa, mutta ei voi mitään – sitä kolotusta kun ei koulussa poisteta. Pakko se on kuitenkin sanoa. Kiusaus on löysää ja porkkanat vetisiä. Ruoka ei varsinaisesti maistu pahalta, mutta mauttomalta kylläkin. Siihen on onneksi jonkinlainen lääke – hyvä valikoima erilaisia mausteita, joista esimerkkinä toimii tähän ateriaan erityisesti sopiva kanamauste. Lounas on kaikesta huolimatta pettymys. Tiedän, ettei saisi valittaa, mutta parempaakin se olisi voinut olla. Suoritan parhaillaan opettajan pedagogisia opintoja Turun normaalikoulussa, ja siellä se ruoka tosiaan maistuu paremmalta. Siellä on myös erillinen kasvisruokavaihtoehto, jota Vammalan lukion ja Marttilan alakoulun ruokalassa ei ole. Kasvisruokaa ja esimerkiksi vegaanista ruokaa kyllä saa, mutta tilaus pitää tehdä etukäteen. Opettajille maistuu Ruokalan miljöö on kuitenkin mukava ja sisustettu viihtyisäksi – toisin kuin se Turun normaalikoulun ruokala, joka on kolkko ja huomattavasti laitosmaisempi. Täällä ikkunoihin on ripustettu miellyttävät verhot, ja ikkunalaudoilla ja linjastollakin on viherkasveja. Ruokala on myös sopivan intiimi tila, eikä melutaso nouse häiritsevälle tasolle – ainakaan lukiolaisten ruokailun aikana. – Ruokailu on yksi työpäivän parhaimpia puolia, mutta melua on välillä liikaa, toteaa ruotsin ja saksan kielen lehtori Saila Rantajääskö . Biologian ja maantieteen lehtori Timo Niemimaa korostaa niin ikään ruokailun sosiaalista vaikutusta, vaikka haittapuolena on, että lounastauko kestää vain puolisen tuntia. Ruoasta opettajat ovat kuitenkin yhtä mieltä – hyvää on. – Ruoka on nykyään erinomaista ja monipuolista, ja onhan se kiva, että pääsee valmiiseen pöytään syömään, sanoo matematiikan lehtori Ali Hautala . Rantajääskö kertoo lempiruoakseen lohilaatikon, kun taas matematiikan lehtori Ilkka Naatulalle maistuu maksalaatikko. Hautala ja Niemimaa tuntuvat pitävän kaikista ruoista tasapuolisesti. Broilerikiusaus ei kuitenkaan nouse ylitse muiden, enkä oikeastaan ihmettele, miksi. Perisuomalaiseen tapaan sanon kuitenkin, että "hyvää oli", vaikkei se oikeasti nyt niin hyvää ollutkaan. Hävikkiä en kuitenkaan tuota, vaan syön lautaseni tyhjäksi. Kokonaan hävikiltä ei kuitenkaan voi välttyä. – Tästäkin kiusauksesta jää viitisen kiloa hävikkiä. Lukiolaisilla on mahdollisuus syödä muuallakin kuin täällä, mutta ruokaa on kuitenkin laitettava niin paljon, että kaikille riittää. Joskus voi jäädä kymmenenkin kiloa hävikkiä, keittiötyöntekijä kertoo. – Tosin voipa joskus tulla paniikkikohtauskin, kun ruokaa syödään liiankin paljon, ja sitten pitää äkkiä miettiä, että mitä pakastimesta löytyy. Broilerikiusauksesta sellaista kohtausta ei kuitenkaan synny.