Yksi koululuokka karanteeniin Vareliuksessa – koulussa todettu tartunta - Koronavirus - Tyrvään Sanomat

Yksi koululuokka karanteeniin Vareliuksessa – koulussa todettu tartunta

Vareliuksen koululla koronakaranteeniin joutuu maanantaista alkaen yksi koululuokka.

31.1. 18:36

Vareliuksen koulussa on todettu koronatartuntatapaus, tiedotti Sastamalan kaupunki sunnuntai-iltana.

Altistuneiden kartoitus on tehty ja karanteeniin asetetaan sen perusteella yksi koululuokka.

Kaupungin tiedotteen mukaan asianomaisiin ollaan yhteydessä vielä sunnuntai-iltaan mennessä. Koulutyö jatkuu maanantaina oppilaille ja huoltajille annettujen ohjeiden mukaisesti.

Kaupunki kehottaa kuntalaisia nyt hakeutumaan vähäisilläkin oireilla aktiivisesti koronatestiin. Oireita voivat olla muun muassa kuume, yskä, kurkkukipu, nuha, vatsaoireet, päänsärky, maku- ja hajuaistin muutokset.

– Jo yksikin oire on syy hakeutua testiin. On myös hyvä huomioida, että oireet voivat olla hyvinkin lieviä, kaupunki muistuttaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisterin mukaan Sastamalan koronatartuntojen määrä lisääntyi sunnuntaina kahdella, yhteensä 55:een.

Sastamalassa on tammikuussa todettu koronatartunnat kolmessa eri oppilaitoksessa; Vammalan lukiossa, Tyrväänkylän koulussa ja nyt Vareliuksen koulussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos