Kiharoita hiuksiin, niska siistiksi tai uusi sävytys. Eikä aina tarvitse olla se arkitukka tai juhlakampaus mielessä, vaan normipäivään voi rohkeasti yhdistää luksusta ja hemmottelua.
”Olemme koko perheen parturi-kampaamo, ja kaikki ovat meille tervetulleita: miehet, naiset ja lapset. Meiltä saa permanenttikiharaa sekä monipuolisia värjäyksiä ja leikkauksia. Ja kyllä, olemme myös hemmottelupaikka”, liikkeen apulaispäällikkö, parturi-kampaaja Miia Heinonen vahvistaa.
Sastamalan Prisman uusi parturi-kampaamo edustaa alansa asiantuntijuutta, ammattitaitoa ja trendien tuntemusta.
Hiustenhoito on myös hetken irtiotto arjesta ja ansaittu hemmotteluhetki.
”Hiukset saa meillä helposti kuntoon kauppareissun yhteydessä, ja palveltavaksi voi päästä nopeastikin – jopa heti ovelta. Netin ajanvaraussivu on kuitenkin hyvin kätevä paikka varata aika ja palvelu”, parturi-kampaaja Riikka Rossi kertoo.
”Iloinen asiakaspalvelumme on jo huomattu, ja siitä on saatu myös kiitosta, mikä lämmittää mieltä. Meille on esimerkiksi sanottu, että täällä on kiva käydä ja olette mukavia tyyppejä. Kiitosten lisäksi on aina ollut mukava kuulla sekin, että asiakas lupaa tulla uudestaan palveltavaksi. Kävijöille on tullut myös uusia suosikkeja, kuten mahdollisuus ottaa hiushoitoja”, Rossi lisää.
”Annamme mielellämme myös vinkkejä ja ideoita hiusten laittoon. Parturi-kampaamostamme on lisäksi saatavilla laaja valikoima laadukkaita tuotteita, jotka ylläpitävät tekemäämme työtä”, Heinonen vinkkaa.
Liikkeestä on saatavilla muun muassa Wellan System-hiustenhoitosarja, Kaon KMS-sarja sekä kotimainen Sim Sensitive hajusteeton kampaamotuotesarja.
”Nämä ovat niin sanottuja selektiivisiä sarjoja, joita myydään vain kampaamon puolelta. Hiusten hoitoon liittyviä tuotteita on saatavilla myös Prisman myymälästä, jonka hyllystä alan ammattilaisina huolehdimme”, Heinonen kertoo.
”Toteutamme asiakkaiden toivomuksia, mutta osaamme myös ehdottaa ratkaisuja sekä suositella sopivia tuotteita ja tapoja hiustenhoitoon kotona”, Miia Heinonen kertoo.
Ajassa kiinni, trendeissä mukana
Alkanut kevät ja tuleva kesä ovat Miia Heinosen mukaan vaaleiden hiusten kulta-aikaa.
”Lämpimät värisävyt ovat tulossa korvaten viileitä sävyjä. Lämpöiseen suuntaan ollaan siis menossa muutenkin kuin säässä”, hän naurahtaa.
Hiusalan viimeisimmät opit ja uusimmat trendit tulevat tutuiksi leikkausten, värien ja tuotesarjojen koulutuksissa.
”Henkilökuntamme osallistuu myös erikoiskoulutuksiin, joissa perehdytään tiettyihin osa-alueisiin, kuten värjäyksiin. Wellan trendikouluttajat käyvät liikkeissämme, ja pääsemme testaamaan uusia leikkauksia ja uusia värejä malliasiakkaillamme.”
”Osaamme aina myös ehdottaa jotakin uutta, koska tunnemme trendaavat värit ja leikkausmallit”, Riikka Rossi sanoo.
Luksus ja hemmottelu kuuluvat asiaan
Hemmottelu on tärkeä osa parturi-kampaamon palvelevaa ja asiakkaan huomioivaa toimintaa.
”Sen lisäksi, että usein valmistamme asiakkaitamme odotettuun juhlaan, voimme myös tuoda luksusta aivan tavalliseen päivään. Meiltä saa sellaista, mitä asiakas ei ole osannut edes kysyä tai odottaa. Esimerkiksi hierova pesupaikkatuolimme tarjoaa hieman erilaista hemmottelua. Luksusta on sekin, että meiltä voi lähteä kotiin tukalla, jollaista ei olisi tullut itse laitettua.”
Prisman parturi-kampaamosta on saatavilla laaja valikoima hiustenhoito- ja muotoilutuotteita, joihin yhdistyy henkilökunnan tuotetuntemus.
Sastamalan Prisman parturi-kampaamopalveluiden käytöstä saa rahanarvoisia etuja, sillä ostot kerryttävät Bonuksia.
”Sekä töistämme että tuotteistamme saa Bonukset S-Etukortilla. Palvelemme myös pitkillä aukioloajoilla: olemme auki arkisin kello 8–20 ja lauantaisin 8–17. Tervetuloa koko perhe palveltavaksi”, Miia Heinonen kutsuu.
Info
Sastamalan Prisman yhteydessä on Pirkanmaan Osuuskaupan yhdeksäs parturi-kampaamotoimipiste.
■ Voit varata aikasi Sastamalan Prisman parturi-kampaamoon täällä.
■ Ajanvarauksissa palvelee myös puhelinnumero 010 7676 590.
■ Etsitkö töitä? Pirkanmaan Osuuskaupan parturi-kampaamoiden avoimet työpaikat löydät osoitteesta pokrekry.fi.