Syrjäseutujen terveydenhoito kuntoon ja alueelliset terveyserot kuriin

Eivätkö hyvinvointialueet voisi tuoda vihdoinkin maaseudulle pyörillä kulkevia terveyspalveluita, joista on puhuttu kymmeniä vuosia, kysyy Taina Hollo.

Kaikki puolueet tuntuvat liputtavan lähipalveluiden puolesta, mutta olisi määriteltävä kriteerit sille, kuinka kaukana ja kuinka hankalien kulkuyhteyksien päässä lähipalvelut saavat sijaita, Taina Hollo kirjoittaa.

14.1. 8:00

Rikkaiden ja köyhien terveyserot ovat Suomessa järkyttävät moniin muihin länsimaihin verrattuna: suurituloisen nuoren aikuisen elinajanodote on 5–10 vuotta pitempi kuin pienituloisen. Lisäksi Suomessa rehottaa alueellinen eriarvoisuus, ja molemmat näkyvät terveydessäkin – syrjäseudulla voidaan huonommin. Alueelliset terveyserot liittyvät muun muassa koulutuksen vähäisyyden, työttömyyden, köyhyyden ja näköalattomuuden kasaantumiseen.

Lisäksi kaukana keskuksista terveys- ja sosiaalipalveluja on huonommin saatavissa; osallistuminen kuntoutuksiin ja terapioihin saattaa olla mahdotonta matkojen takia ja esimerkiksi mielenterveyspalvelut ovat kaukana. Terveyteen vaikuttavat epäsuorasti myös vaikkapa päätökset oppilaitosten sulkemisesta, kun maaseudun nuorten opiskeluvaihtoehdot peruskoulun jälkeen vähenevät.

Kaikki puolueet tuntuvat liputtavan lähipalveluiden puolesta, mutta olisi määriteltävä kriteerit sille, kuinka kaukana ja kuinka hankalien kulkuyhteyksien päässä lähipalvelut saavat sijaita. Pirkanmaalla on alueita, joiden asukkailla on jo nyt kymmenien kilometrien matka lähimmälle terveysasemalle, ja matkat pitenevät, jos palveluita halutaan tehokkuuden nimissä keskittää.

Eivätkö hyvinvointialueet voisi tuoda vihdoinkin maaseudulle pyörillä kulkevia terveyspalveluita, joista on puhuttu kymmeniä vuosia? Sen sijaan, että syrjäkylän mummot ja papat joutuvat matkustamaan kuka milläkin kyydillä esimerkiksi rokotuksiin, rokottaja voisi ajaa kylään – kokonaisuutena nopeampaa, turvallisempaa ja ympäristöystävällisempää!

Helposti paikasta toiseen autolla huristavan päättäjän mielestä satakaan kilometriä ei ehkä ole mikään matka, mutta syrjäseudun joukkoliikenne on monin paikoin kerran viikossa kulkevan asiointiauton varassa. On siis parasta sairastua oikeana päivänä ja toivoa, että lääkärin ajan saa käytettävissä olevaan parin tunnin aikaikkunaan! Jäljelle jäävän ajan käyttöä suunnitellessaan on punnittava, onko pahempi jäädä ilman lääkkeitä vai ruokaa – vaikka rahaa olisi, voi olla mahdotonta ehtiä samalla kertaa sekä apteekkiin että viikoittaisille ruokaostoksille.

Raha onkin sitten ihan oma kysymyksensä. Terveydenhuollon, lääkkeiden ja sote-matkojen omavastuut ovat köyhälle huiman korkeat. Kun jo pelkät lääkärikäynnin matkakulut Kela-taksilla ovat 50 euroa, lääkäriin menoa tulee helposti lykättyä, ja voidaan päätyä tilanteeseen, että vaiva, johon olisi saatettu saada perusterveydenhuollossa kertakäynnillä hoito, vaikkapa vanhuksen ihoinfektio, vaatii lopulta kallista erikoissairaanhoitoa.

Ratkaisuksi maaseudulle on ehdotettu muun muassa etäterveyspalveluja. Kokeilut ovat osoittaneet, että ne voivat joissakin tapauksissa olla hyödyllisiä, mutta niihin liittyy monia ongelmia. Huomattava osa yli 75-vuotiaista ei käytä internetiä lainkaan. Etätutkimus vaikeuttaa etenkin yleislääkärin eli perusterveydenhuollon työtä. Virhearvioiden riski kasvaa, sillä potilaan kohtaaminen ja fyysinen tutkimus on tärkeä osa laadukasta diagnostiikkaa; huolellinen tutkimus vähentää myös hintavien laboratorio- ja kuvantamistutkimusten tarvetta. Etätapaamiset sopivat lähinnä pitkäaikaissairauksien hoitoon silloin, kun lääkäri tuntee potilaansa ennestään hyvin. Sellaisissakin tapauksissa tuntuu kohtuuttomalta, jos etävastaanotosta joutuu maksamaan yhtä paljon kuin fyysisestä vastaanotosta – tosin perusterveydenhuollon pitäisi kommunistien mielestä joka tapauksessa olla maksutonta.

Kirjoittaja on Suomen kommunistisen puolueen aluevaaliehdokas.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos