Yhteiskoulun päätös oli linjanmukainen – ”Jälkiviisautta on todeta, että olisi pitänyt päättää ja tehdä aikanaan”

Sastamalan tuleviin koulupäätöksiin on ladattu odotuksia.

23.2. 5:45

Sastamalan kouluinvestointien ruuhkassa edettiin maanantaina yksi askel, kun kaupunginvaltuusto löysi yksimielisyyden Mouhijärven yhteiskoulun 10 miljoonan euron hankkeesta. Raha on iso, mutta niin on huonokuntoisen koulun remonttitarvekin.

Yhteiskoulun jälkeen Sastamalan kaupungilla on edessä mittava lista muita investointeja; Sylvään taitotalo, Pehulan ja Kiikan monipalvelukeskukset muun muassa. Moni valtuutetuista kantaa huolta siitä, miten raha riittää. Kysymys on aiheellinen, sillä rakennuskustannukset uhkaavat kohota – ja ovat jo kohonneet – huomattavasti. Jälkiviisautta on todeta, että olisi pitänyt päättää ja tehdä aikanaan.

Kouluhankkeista Sastamalan päättäjillä on nyt kuitenkin selvä marssijärjestys. Se vahvistui loppuvuonna kaupungin talousarviokäsittelyn yhteydessä. Enemmistö voi varmasti allekirjoittaa tuolloin piirretyt suuntaviivat. Ne toimivat, jos niitä pitkin voidaan edetä. Poukkoileva päätöksenteko ei johda mihinkään. Siksikin yhteiskouluratkaisu oli linjanmukainen.

Jälkiviisautta on todeta, että olisi pitänyt päättää ja tehdä aikanaan.

Muutoin koulukeskustelu jäi valtuustossa voimakkaan tuulivoimapuhurin jalkoihin. Selväksi kuitenkin tuli, että taustalla kouluinvestoinnit vaikuttavat.

Tuleviin ratkaisuihin on ladattu odotuksia.

Kirjoittaja on Tyrvään Sanomien päätoimittaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos