Yritysinvestoinnit antavat puhtia Sastamalan kehitykselle – ”Huomaamatta helposti jää, mitä on tapahtunut jo”

Kaupungin pitää tehdä elinvoiman eteen oma osansa.

13.4. 5:45

Sastamalan kaupunki valmistelee parhaillaan uutta elinvoimaohjelmaansa. Tavoitteina on seuraavan neljän vuoden aikana edistää osaavan työvoiman saatavuutta, tukea alueen yrittäjyyttä, lisätä kaupungin saavutettavuutta, matkailua ja tapahtumia sekä mahdollistaa yritysten ja asukkaiden sijoittumista kaupunkiin.

Edistettävää on paljon, mutta niin on ollut ennenkin. Pitkälti samoja asioita on haluttu viedä Sastamalassa eteenpäin vuosia. Valitettavaa on, että alueiden kehittämisessä tulokset näkyvät hitaasti. Huomaamatta helposti jää, mitä on tapahtunut jo.

Esimerkkeinä voisi luetella Sastamalan viime vuoden muuttovoiton ja viime aikojen yritysinvestoinnit; Roismalan liikekeskuksen, Prisma-keskuksen sekä kasvaneen ravintola- ja matkailutarjonnan.

Sastamalan saavutettavuutta puolestaan ovat parantaneet valtatie 12:n investoinnit. Tulevina vuosina valtion investoimat tasoristeysremontit edistävät samaa.

Maailmantilanne näyttää koronavuosien ja Ukrainan sodan takia epävarmalta ja sumuiselta. Tämä ei kuitenkaan toistaiseksi näy Sastamalassa yksityisen sektorin toimeliaisuudessa. Päin vastoin yritysten investoinnit antavat puhtia koko alueen kehitykseen.

Siksi kaupunginkin pitää kaikin tavoin tukea, vaikuttaa ja tehdä julkisella puolella oma osansa. Suunnitelmia lähivuosiksi on vino pino.

Kirjoittaja on Tyrvään Sanomien päätoimittaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos