Mielenterveyden häiriöt maksavat 11 miljardia euroa vuodessa – Hyvinvointialueilla palvelupolku ei saa enää katketa

Kriisikeskuksissa otetaan vastaan myös asiakkaita, jotka kuuluisivat vaativan pitkäaikaisen tuen piiriin. Osa on jonottajia, joilla aika vastaanotolle on vasta usean kuukauden päässä.

10.10. 16:00

Tänään 10. lokakuuta on maailman mielenterveyspäivä. Yhteinen kansainvälinen tavoite on nostaa mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ykkösasiaksi kaikkialla maailmassa.

Mieli ry:n verkoston kriisikeskuksissa Pirkanmaalla ja Satakunnassa kohdataan päivittäin ihmisiä, jotka kertovat liian pitkistä jonoista mielenterveyspalveluihin, palveluista saadun avun riittämättömyydestä ja ongelmien pitkäaikaisesta kasautumisesta. Taustalla on ihmissuhdeongelmia, yksinäisyyttä, läheisten sairastumista, taloushuolia, ahdistuneisuutta - monenlaista kuormitusta, johon ei ole saatu ajoissa apua. Kaikilla ei ole läheisiä, jotka voisivat tukea vaikeissa elämäntilanteissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos