Uimahallin rakentaminen olisi tänä aikana vastuullinen teko – ”Juhlapuheet kehittyvästä kaupungista jäävät herrojen haaveiksi ellei mitään konkreettista tehdä”

Pohjanmaalla työskentelevä pankinjohtaja, sastamalalainen Jyrki Rantala huomauttaa, että Kokkolassa päätettiin viime viikolla rakentaa 75 miljoonan euron ympärivuotinen monitoimiareena ja tapahtumapuisto, eikä kaupungissa ole kuin tuplaten enemmän asukkaita kuin Sastamalassa.

Jyrki Rantala on nykyisin Sastamalan osa-aika-asukas. Hän työskenteli 2018 loppuvuoteen asti OP Sastamalan johtajana.

27.10. 13:59

Jos olisi aikoinaan aloitettu jytinällä, ei olisi tarpeen jatkaa kitinällä. Toivottavasti nyt on kuitenkin pirteiden päätösten ja tekojen aika. Syysterveiset siis Kokkolasta Keski-Pohjanmaalta. Neljä vuotta on pian kulunut Pohjanlahden rannalla, mutta mielenkiinnolla seuraan keskusteluja, tekemisiä ja tekemättä jättämisiä edelleen myös Sastamalassa. Veronmaksajana, osa-aikaisena asujana ja äänestäjänä minulla lienee tähän hupiin kaikki ilo ja etuoikeus. Hiukan räpiköivää uimahallikeskustelua potkaisin oman 12 Sastamalan vuoden aikana useamman kerran enkä malta pitää räpylöitäni vedestä vieläkään. Vaalipuheet ja heti vaalienjälkeinen laaja yksituumaisuus on vaalikauden aikana ihmeellisesti liuennut, mikä hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa. Ehkä täältä kauempaa, eli uimahallin viiden metrin hyppytornista, näkee paremmin lähelle.

Kuntapäättäminen on jatkuvaa tasapainottelua realismin, idealismin ja priorisoinnin välillä. Mutta päättäminen on myös - ja nimenomaan päättämistä – ja katsomista luottaen ja rohkeasti tulevaisuuteen. Tällainen tulevaisuuteen nojaava päätös tehtiin viime viikolla Kokkolassa, missä päätettiin rakentaa 75 miljoonan euron ympärivuotinen monitoimiareena ja tapahtumapuisto. Kokkolassa asukkaita on vajaa viisikymmentätuhatta eli vain tuplaten enemmän kuin Sastamalassa, joten mistään Keski-Pohjanmaan maakuntakeskusta suuremmasta metropolista ei ole kysymys. Silti löytyi valmius ja rohkeus näin merkittävään päätökseen. Monitoimiareenan kokonaisuus tulee pitämään sisällään hybridiareenan urheilu-, kulttuuri-, näyttely-, messu- ja esimerkiksi konferenssitarpeisiin, jäähallin remontin, uuden harjoitusjäähallin, jalkapallokentän stadioneineen, kuntosalin, sisäjuoksuradan sekä katsomo- ja liiketiloja. Elämyksiä ja kokemuksia on tiedossa kaupunkilaisille ja koko maakunnan väelle.

Sastamalassa uimahallin rakentamisen oikeaa ajankohtaa on kritisoitu 50 vuotta ja sitä voidaan tehdä loputtomasti. Inflaatiosta, korkeista energianhinnoista, kohonneista rakennuskustannuksista ja koroista huolimatta lähivuosien rakentamisajankohta voidaan nähdä myös myönteisesti. Rakennusteollisuus ennustaa rakentamisen voimakasta hidastumista, mikä yhdistettynä taantumaan – tai ainakin hitaaseen talouskasvuun – tullee vääjäämättä näkymään rakentamiskustannusten alenemisena. Tällaisena aikana rakentamispäätös on yhteisöllinen, vastuullinen ja vahvasti työllistävä teko. Sastamalan keskustaajaman Vammalan kehittäminen palvelee koko laajan kaupungin tarpeita. Jos haluaa jotain saada, on pakko antaa. Juhlavat puheet kasvavasta ja kehittyvästä kaupungista jäävät herrojen haaveiksi ellei mitään konkreettista tehdä vetovoiman eteen. Järvimaisemat, maalaisromantiikka ja pelkkä suotuisa etäisyys Tampereesta eivät yksinään riitä kiihtyvässä kilpailussa uusista asukkaista. Hyvät juna- ja tieyhteydet Tampereelle, kattavat harrastusmahdollisuudet, peruspalvelut ja monipuoliset ostosmahdollisuudet luovat kuvaa houkuttelevasta, dynaamisesta seutukaupungista.

Kokkolan uimahalli Vesiveijari täyttää 40 vuotta. Lehtikirjoituksissa on kiitelty tuolloisesta ennakkoluulottomasta päätöksestä rakentaa monipuolinen uimahalli osin vastustustavista mielipiteistä huolimatta. Kokkolalaiset ovat syystä ylpeitä hallistaan: kattavasta koululaisten uimaopetuksesta, perhe- ja vauvauintiryhmistä, hyppyaltaasta, perinteikkäistä uima- ja sukellusseuroista, vakiokävijöistä aamu-uinneilla ja uimahallikahvilan monipuolisesta tarjonnasta. Toivon, että Sastamalan päättäjät käyttävät historiallisen mahdollisuutensa hypätä käsikädessä altaaseen. Eihän tässä varsinaisesti hypätä edes syvään päätyyn vaan tehdään jotain, mikä kuuluu seutukaupunkiin ja mikä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten.

Kirjoittaja on Sastamalan Suvimaan osa-aika-asuja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos