Tyrvään Sanomien verkkosivuilla on parikin juttua Sastamalan kaupungin talousarviosta vuodelle 2023 ja suunnitelmakaudelle vuoteen 2025 asti. Uimahalliasiaa on puitu tälläkin valtuustokaudella, ja taas kerran löydetty hallille vallan uusi rakennuspaikka. Esitystä rakennuspäätöksestä ei vaan näy eikä kuulu.
Asiaa on jutuissa kyselty myös kaupunginjohtajalta. Hän selittelee hallin rakentamisen lykkäämistä sillä, etteivät isot kouluhankkeet vaan vaarantuisi polskuttelun kustannuksella. Sylvään, Mouhijärven ja Pehulan remontit ja rakentamiset maksaisivat arviolta 20 miljoonaa euroa. Ne ovat kyläpäällikön mukaan pakollisia toimenpiteitä. Mielestäni siitäkin voitaisiin vielä keskustella.
Malmberg uskaltaa kuitenkin mainita, että jos poliitikot, eli valtuusto, päättää hallin rakentaa, sen mukaan mennään. Hän muistuttaa lisäksi, että uimahallista tulisi noin 1,5 miljoonan vuosikustannus kaupungille. Hän myös penää, että uimahallille pitäisi laittaa joku vuosiluku, koska se toteutetaan. Tähän kysymykseen hänen olisi jo vuosia sitten pitänyt itse vastata.
En voi muuta kuin ihmetellä edelleen jatkuvaa vatulointia, jota kaupunginhallituksen esittelijä tässä halliasiassa on harrastanut, ja sama peli näkyy jatkuvan.
Vaarallista asiassa minusta on se, että virkamies näyttäisi olevan liiaksi poliittisten päättäjien vietävissä. Vai onko se vain rohkeuden puutetta. Kumpikaan ei ole hyväksi.
Matti Heinonen