Marttilan koulun puolesta kerätään nimiä Sastamalassa – näin moni on jo allekirjoittanut

Marttilan koulun vanhempainyhdistyksen laatima adressi Marttilan koulun tulevaisuuden puolesta on kerännyt maanantaihin mennessä 67 allekirjoitusta.

Marttilan koulun tulevaisuuden puolesta kerätään nimiä adressiin.

15.11. 12:30

Marttilan koulu, Sastamalan keskustan perinteinen alakoulu, on jälleen supistustoimien kohteena.

Useamman vuoden ajan on kaupungin johto halunnut lopettaa keskustan ainoan alakoulun ja ohjata Marttilan koulun oppilaat keskustasta hiukan sivummalla sijaitseviin alakouluihin. Nämä jo ennestään pursuavat täpötäysinä ja lisäksi toinen kouluista kärsii sisäilmaongelmista.

Mainittakoon, että Muistolan koulun kohtalo on kuitenkin vielä täysin epävarmassa tilanteessa. Vuonna 2018 Muistola sai viitisen vuotta jatkoaikaa toiminnalleen, eli aika on vähissä.

Nyt on taas kaupungin ehdotuksena, että syksyllä 2023 ei Marttilassa alkaisi uutta ensimmäistä luokkaa, vaikka siihen olisi sopiva oppilasmäärä tiedossa. Marttilan ensimmäisen luokan puuttuminen lisää tuntuvasti painetta Vareliuksen ja Muistolan koulujen alkaviin luokkiin.

Sastamalan keskusta tarvitsee ehdottomasti alakoulun. Koko kaupungin kehittymiselle on erityisen tärkeää keskustan toimivuus ja siellä asuvilla lapsilla tulee olla mahdollisuus käydä koulua keskustassa. Erityisesti pienille koululaisille on tärkeää se, että he saavat käydä lähellä turvallisessa koulussa opiskelemassa.

Kaupunki perustelee säästöillä sitä, miksi Marttilan koulun ensimmäinen luokka ei alkaisi. Tämä on kylmää ajattelua, jos kyseessä on pienten lasten koulunkäynti. On todella lyhytkatseista päätöksentekoa, kun samaan aikaan tutkimukset paljastavat, että Suomen Pisa-tulosten jyrkän alamäen suurin syy on se, että luokkakokoja on viime vuodet kasvatettu. Tällä Sastamalan kaupungin päätöksellä sitä linjaa tullaan vaan jatkamaan.

Aika ristiriitaista, kun samaan aikaan Sastamala markkinoi kaupunkia uusille asukkaille hyvillä tonteilla ja palveluilla.

Marttilan koululla on ollut erittäin tärkeä tehtävä tämän päivän maailmassa tapahtuvien kohtuuttoman epäreilujen asioiden vuoksi. Koulussa ovat toimineet sotaa pakoon lähteneiden pienten lasten valmistavan opetuksen ryhmät. Tämä työ on tärkeää ja sen loppuminen lähitulevaisuudessa ei ole näkyvissä. Kyseiset luokat eivät todellisuudessa mahdu muihin kouluihin.

Adressilla pyritään yhdessä vaikuttamaan Marttilan koulun ja pienten oppilaiden tulevaisuuteen sekä samalla lisäämään kaupunkimme keskustan vetovoimaa.

Marttilan koulun vanhempainyhdistys

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos