Sastamalan uimahallipäätös on harkittava uudelleen – Tehdään viisas takinkääntö kuten Suomen turvallisuuspolitiikassa

Sastamalan kaupunginvaltuustossa kokoomuksen valtuutettu Kari Kaaja jakoi uimaleluja muille valtuutetuille heti uimahalliäänestyksen jälkeen.

7.12.2022 12:20

Kevääseen 2022 asti uskoimme meille tarjottua harhakuvaa Neuvostoliiton ja Venäjän rauhantahtoisuudesta sekä Naton ja USA:n pahuudesta. Keväällä kansan mieli muuttui ja myöhemmin poliitikkojemme. Turvaudumme Natoon. Todellinen turvallisuusuhka onkin Venäjä. Haemme turvaa ennen niin parjatuista Natosta ja USA:sta. Viisas takinkääntö.

Toinen harhakuva on ikuinen hyvinvointivaltio Suomi. Meille on luvattu ja annettu enemmän kuin taloudelliset resurssimme edellyttävät. Tämän vuosikymmenen hyvinvointi on rahoitettu merkittävässä määrin velkarahalla.

Toisin on meidän verrokkimaissamme Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Hyvinvointi hoidetaan omalla rahalla. Valtioiden velkaantuminen on maltillinen. Norjan talous on tosin oma lukunsa. Suomea lukuun ottamatta Pohjoismailla on edellytykset tarjota tulevaisuudessakin kansalaisilleen hyvät koulutus-, terveys- ja turvallisuuspalvelut. Valtioiden talous on kunnossa.

Suomessa poliitikkojen palvelulupaus on epärealistisen runsas. Rahamme eivät riitä niiden rahoittamiseen. Uusia palveluja on usein perusteltu: ”kun naapurissakin”. Maamme on velkaantunut 2000-luvulla kestämättömän paljon. Velkaantumisen puolustajat vertaavat eri maiden suhteellista velkaantumista. Valtaosalle päättäjistämme riittää, kun velkaantumisemme on EU-maiden vertailussa keskiarvoa vähäisempää. Oikeampi vertailu on velan takaisinmaksukyky. Tähän perusteluna ei riitä, että olemme aina ennen velkamme maksaneet. Se on peruutuspeiliin tuijottamista. Tulevat talouden realiteetit on tunnustettava ja toimittava sen mukaan. Velaksi emme voi jatkuvasti elää. Tarvitaan välittömiä korjaavia toimenpiteitä.

Sastamalan uusin palvelulupaus on uimahalli. Uimahallin käyttö kiistattomasti edesauttaa kansanterveyttä ja viihtyvyyttä, samoin kylpylät, joita maassamme on enemmän kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä.

Olemme uimahalli-kylpyläkansaa. Leveysasteellamme uimalaitosten ylläpito on kuitenkin suhteettoman kallista. Uimahalliakin perustellaan: ”kun naapurillakin on”. Ovatko Sastamalan veronmaksajat valmiita ohjaamaan verovaroista suuren siivun uimalaitoksen ylläpitoon? Sastamalan taloussuunnitelman mukaan kaupungin talouskehitys on heikkenevä. Valtio kuin kunnatkin joutuvat tositoimiin talouden tasapainottamisessa. Se merkitsee varmuudella palvelujen karsintaa. Velkaan ei voida turvautua 2000-luvun alun tapaan. Mielestäni tuleva valtiontalous ja kuntatalous huomioiden Sastamalan uimahallipäätös on uudelleen harkittava. Tähän on vielä mahdollisuus, kun kuoppa on vielä kaivamatta.

Sastamalan taloussuunnitelman mukaan verotuotto on noin 39 miljoonaa euroa per vuosi noin yhdeksän prosentin kunnallisverokannalla. Talousarviossa on esitetty uimahallin käyttökustannuksiksi noin kaksi miljoonaa euroa vuodessa ja toiminnan tuotoiksi 500 000 euroa vuodessa. Verovaroin on kustannettava 1,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Sastamalan veronkannosta 1,5 miljoonaa euroa käytetään näin vuosittain uimahallin käyttökustannuksiin. Uimahallin käyttäjämääräksi on ennakoitu 100 000 käyntiä vuodessa. Veronmaksajien tuki käyntikertaa kohden on 15 euroa! Investoinnin perusteluissa on 0,25 prosentin veronkorotus nähty riittävän uimahallin käyttökuluihin. Kaupungin talousarvioesityksen mukaan tähän vaaditaan kuitenkin lähes yhden prosentin veronkorotus.

Vuonna 2023 maamme kuntien keskimääräinen kunnallisveroprosentti on 7,38 ja Sastamalan 8,86 eli Sastamalassa se on 1,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin keskimäärin. Maamme korkein kunnallisveroprosentti 10,86 on Halsualla.

Uimahallin kustannusrasituksen jälkeen kunnallisverotuksessa Sastamala on lähellä maamme kyseenalaista kärkeä. Ei kovin mairitteleva vetovoimatekijä muuttohalukkaille maksukykyisille veronmaksajille.

Vähenevä kuntalaisten määrä, vanheneva väestö, heikkenevä huoltosuhde ja kasvavat vapaaehtoiset käyttökustannukset (uimalaitos) on erittäin ikävä yhdistelmä. Viisas päätös on kääntää takki uimahalliasiassa.

Pekka Kuusisto

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos