Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit

"Olen kuin Batman. Vaihdan välillä viittaa ja hattua", naurahtaa yritysjohtajana toimiva pastori

Tyrväänkylässä asuva luontaistuoteyrittäjä Matti Kankaanniemi on koulutukseltaan teologian tohtori ja pappi. Lisäksi hän on kauppatieteiden maisteri. – Olen kuin Batman. Vaihdan välillä viittaa ja hattua, Kankaanniemi naurahtaa. Hän toimi Vammalan Helluntaiseurakunnassa pastorina kymmenen vuoden ajan. Myöhemmin Kankaanniemi työskenteli teologian opettajana ja tutkijana helluntaiseurakuntien opistossa Keuruulla. Idea lisäravinteiden maahantuonnista syntyi vuonna 2010. – Pari tuttua ei-sastamalalaista kaveria kysyi minua mukaan ja hain yhteistyökumppaniksemme sopivan tehtaan Norjasta. Toiminta lähti hyvin käyntiin. – Ensin oli perusöljyä, kovalaatuisinta öljyä. Sitten aloimme myydä D-vitamiinia, kun siitä tuli buumi. Papin hommat ovat jääneet vähemmälle, koska laajentunut yritystoiminta on vienyt enemmän aikaa kuin ennen. Yrityksen omistajapohjaa on laajennettu kasvun myötä. Tällä hetkellä Suomen Terveysravinnolla on kahdeksan omistajaa. Kankaanniemi omistaa alle neljäsosan yhtiöstä. Vapaa-ajallaan Matti Kankaanniemi valmentaa Vammalan seudun Voiman 9-12-vuotiaita yleisurheilijoita.