VaLePan toimitusjohtaja jättää tehtävänsä – ”Tarvitsemme lisävahvistusta”

Elina Tiainen aloitti elokuussa VaLePan toimitusjohtajana.

31.1. 18:00

Elokuussa VaLePan toimitusjohtajana aloittanut Elina Tiainen jättää seuran ja palaa takaisin yrityselämän palvelukseen.

”Sain houkuttelevan tarjouksen yritysmaailmaan liikkeenjohtotyön ja -toiminnan kehittämisen pariin. Olen viihtynyt hyvin VaLePassa ja aika seurassa on ollut kiinnostavaa. Päätös oli vaikea, mutta työtarjous oli niin houkutteleva, että päätin tarttua siihen. VaLePa-yhteisön tiiviys ja yhteenkuuluvuuden tunne on tehnyt syvän vaikutuksen”, Tiainen toteaa VaLePan tiedotteessa.

Tiainen tuli vahvistamaan seuran organisaatiota. Palkkauksen tavoitteena oli, että hän tuo mukanaan osaamista myyntiin, markkinointiin sekä talouden johtamiseen.

Toiminnanjohtajana aiemmin olleelle Hanna Arve-Talvitielle jäi enemmän aikaa keskittyä urheilutoimintaan ja tapahtumatuotantoon.

VaLePan puheenjohtaja Kimmo Karppanen haluaa pitää kiinni asetetuista tavoitteista.

”Tiaisen siirryttyä muihin tehtäviin tarvitsemme organisaatioomme lisävahvistusta urheilu- ja tapahtumajohtaja Arve-Talvitien rinnalle markkinointiin ja talouden johtamiseen.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos