Lauri Joona kisaa viikonloppuna Kroatiassa – ”Uusi haaste on otettu vastaan”

Sastamalalainen Lauri Joona lähtee kauden toiseen osakilpailuun hyvistä lähtökohdista sarjan toiselta sijalta.

Lauri Joona ajaa MM-pisteistä viikonloppuna Kroatiassa.

22.4. 11:30

Rallin MM-sarjan lähes kahden kuukauden mittainen kisatauko on vihdoin ohi. Edellisen kerran MM-pisteistä ajettiin Ruotsin lumilla helmikuun lopussa ja nyt viikonloppuna kisataan Kroatian asvaltilla.

Junioreiden MM-sarjassa (JWRC) kilpaileva sastamalalainen Lauri Joona lähtee kauden toiseen osakilpailuun hyvistä lähtökohdista sarjan toiselta sijalta.

Kroatian ralli oli viime vuonna ensimmäistä kertaa MM-kalenterissa. Joonalle se oli myös uran ensimmäinen asvalttiralli. Sastamalalainen suomenmestari ei uutta säikähtänyt, vaan ajoi asvalttidebyyttinsä tasaisen varmasti sijoittuen JWRC-luokan lopputuloksissa kolmanneksi.

Kausi käyntiin Ruotsissa

Tänä vuonna ”junnut” avasivat MM-kautensa Ruotsissa, missä Joona järjesti Jon Armstrongin kanssa todellisen jännitysnäytelmän kisan ykköspaikasta. Lopulta voitto kirjattiin britille, jolle Joona hävisi vaivaiset 2,7 sekuntia.

Tällä kaudella junioreiden MM-sarjassa siirryttiin kilpailemaan nelivetoisilla Ford Fiesta Rally 3 -autoilla. Kevättauon aikana Lauri Joona on ajanut testejä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

”Meidän piti mennä testaamaan Sloveniaan, mutta siellä oli tullut sen verran lunta, ettei testiä voitu ajaa. Niinpä pienellä järjestelyllä menimme Italiaan, jossa ajoimme testimielessä yhden kisan. Saatiin ihan hyvää ja monipuolista testiä ja kokemusta niin märästä, kosteasta kuin kuivastakin asvalttipinnasta. Tämän hetken ennusteissa Kroatian kisaviikonloppuna on tiedossa märkää ja mutaista, ja välillä taas kuivaa keliä”, kertoo Joona.

Ohjelmassa 20 erikoiskoetta

Kroatian MM-rallin ohjelmassa on 20 erikoiskoetta ja 291,84 ek-kilometriä. ”Viime vuodesta on paljon hyötyä, taitaa olla kaksi uutta pätkää ja muut on samoja kuin viime vuonna. Keli tuo ihan erilaisen näkökulman, jos sataa. Rengasvalinnat tulee varmasti olemaan isossa roolissa”, Joona toteaa.

Ruotsin MM-rallista poiketen Joona ajaa Kroatiassa ainoastaan junioreiden MM-pisteistä. ”Asvaltti ei kuulu vahvuuksiin, joten jätettiin täällä WRC3 Open -luokan kisa väliin.”

Ruotsista jäi varmasti paljon nälkää, joten millä odotuksilla ja tavoitteilla kaksikko Joona–Korhonen starttaa perjantaiaamuna kisaan?

”Ihan mielenkiintoisin odotuksin lähdetään nyt tuolla nelikolla kisaamaan. Varmasti tulee olemaan haastava kilpailu kaikin puolin, mutta uusi haaste on otettu vastaan. Mennään se mitä päästään ja hyvällä sykkeellä.”

Rallin junioreiden MM-sarjan kalenterissa on kaudella 2022 viisi osakilpailua. Kausi alkoi Ruotsista helmikuussa ja päättyy syyskuussa Kreikkaan. Kroatian MM-ralli on junioreiden MM-sarjan toinen osakilpailu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos