Ella Junnila hyppäsi voittoon Prahassa, vaikka jalkavamman vaikutukset tuntuivat yhä: ”Puhti loppui kesken”

Voittoon Junnilalle riitti kolme virheetöntä ylitystä korkeuksista 180, 184 ja 187.

Ella Junnila hyppäsi Prahassa voittoon tuloksella 187. Kuva viime syksyltä Kalevan kisoista.

9.6. 6:00

Tampereen Pyrinnön, kiikkalaislähtöinen korkeushyppääjä Ella Junnila avasi kesäkautensa Tšekin Prahassa järjestetyssä kilpailussa. Aloituksen voi katsoa onnistuneen, sillä Junnila otti kilpailun voiton tuloksella 187.

”Kilpailu täytti tavoitteeni. Tuli pitkän vauhdin hyppyjä ja sain kilpailutatsia. Olen nyt paljon valmiimpi kilpailemaan Paavo Nurmi Gamesissa ensi viikolla”, Junnila kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.

Ukrainan Julija Tšumatšenko ja Kreikan Tatiana Gusin hyppäsivät molemmat Junnilan kanssa saman tuloksen. Junnilan eduksi kisan käänsi parempi pöytäkirja, sillä hänellä ei ollut ylittämistään kolmesta korkeudesta (180, 184 ja 187) ainuttakaan pudotusta.

Junnila yritti vielä korkeudesta 190, mutta Tšumatšenkon ja Gusinin tavoin tuloksena oli kolme pudotusta.

”Pieni kosketus pohkeen alaosalla pudotti riman. Kahdessa seuraavassa yrityksessä puhti loppui kesken, kun ei ole ollut täysitehoisia ja täyden vauhdin hyppyjä”, Junnila kertoi.

Junnilan lisäksi mukana Prahan kilpailussa oli suomalaishyppääjistä myös Sini Lällä. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden hyppääjä sijoittui tasaisen kilpailun neljänneksi tuloksella 184.

Kotimainen kärkitulos jo hallussa

Junnila, 23, hyppäsi viime maaliskuussa sisäratojen EM-kisoissa uuden Suomen ennätyksen 196. Ulkoradoilla Junnila on hypännyt parhaimmillaan 195.

Tällä kaudella Junnila on hypännyt parhaimmillaan toukokuussa Portugalissa leirin yhteydessä käydyssä kisassa tuloksen 190. Sillä hän jakaa kauden kotimaista kärkitulosta yhdessä Heta Tuurin kanssa.

”Se näkyi niin, että kaikki hypyt olivat keskenään erilaisia. Jalkavamman takia en ole voinut tehdä täyden vauhdin tekniikkatreenejä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos