Samppanja suihkusi – Lauri Joonan kausi päättyi mestaruusjuhliin

Ensi kauden suunnitelmiaan sastamalalainen ei vielä paljasta.

Samppanja suihkusi Lauri Joonan mestaruuden merkiksi.

24.10. 9:17

Luokkavoitto Katalonian MM-rallissa sinetöi Lauri Joonasta rallin MM-sarjan WRC3-luokan mestarin.

”Tosi hyvä fiilis. Ei ollut mikään helppo kisa, kun keliolosuhteet vaihtelivat eikä asvaltti ole meikäläiselle ihan se vahvin pinta. Onneksi kaikkien sattumusten kautta päästiin tähän tilanteeseen ja mestaruusjuhliin”, iloitsee Joona.

Katalonian MM-ralli ei ollut sastamalalaiselle mikään helppo kisa eikä mestaruus ratkennut helpolla. Tekniikkamurheet ja vaihtuvat keliolosuhteet toivat omat haasteensa kisaan, ja kun kyseessä oli Joonalle vasta toinen asvalttikisa tällä kaudella, oli ajorytmikin välillä hakusessa.

Vaikka toinen mestarikandidaatti, Tsekin Jan Černý, antoi kovan vastuksen, onnistui vastaleivottu mestari ajamaan peräti yhdeksälle erikoiskokeelle pohja-ajan ja viemään ratkaisevan osakilpailun nimiinsä.

Lauri Joona (oikealla) ja kartturi Mikael Korhonen juhlivat mestaruutta Kataloniassa Espanjassa.

Kolmas täysi pistepotti

Ennen Katalonian MM-rallia Joona on tällä kaudella saavuttanut WRC3-luokassa kaksi voittoa (Ruotsi ja Suomi) ja kaksi kakkossijaa (Portugali ja Viro). Kolmas täysi pistepotti tuli siis Espanjasta.

”Koko kauden johdonmukainen suorittaminen on ollut avain mestaruuteen”, analysoi Joona.

Kaudella 2022 Lauri Joona on jo saavuttanut hopeaa rallin SM-sarjasta. Junioreiden MM-sarjassa hän sijoittui neljänneksi ja nyt saavutuksiin lisätään täyspotti rallin MM-sarjan WRC3-luokasta.

”Erittäin suuret kiitokset jokaiselle, joka on ollut mukana tällä kaudella: yhteistyökumppaneille, perheelle, sponsoreille, karttureille, tiimille ja kaikille kannustajille. Ilman tukipilareita tämä ei olisi mahdollista”, kiittelee Joona.

Lauri Joonan kartturina WRC3-sarjassa toiminut Mikael Korhonen sijoittui karttureiden mestaruussarjassa toiseksi.

Ensi kauden suunnitelmistaan Lauri Joona pysyy vielä visusti hiljaa. Niistä kerrotaan sitten myöhemmin, nyt on aika juhlia kauden onnistumisia.

Lopputulokset: Rally RACC Catalunya, WRC3-luokka

1. Lauri Joona – Mikael Korhonen (FIN) 3:04:36.1

2. Jan Černý – Petr Černohorský (CZE) +9.0

3. Diego Dominguez – Rogelio Penate (PRY/ESP) +5:44.8

4. Zoltán László – Tamás Kürti (HUN) +18:05.4

Pistetilanne, WRC3

1. Lauri Joona (FIN) 111

2. Jan Černý (CZE) 104

3. Sami Pajari (FIN) 87

4. Zoltán László (HUN) 73

5. William Creighton (IRL) 63

Pistetilanne kokonaisuudessaan löytyy tästä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos