VaLePan B-tyttöjoukkue päätti kautensa voitokkaasti sijoittumalla sunnuntaina Kempeleessä viidenneksi ikäluokkansa SM-finaaliturnauksessa. Turnaukseen olivat selvittäneet tiensä 12 maan parasta tyttöjoukkuetta. Kaikkiaan sarjassa pelasi lähes 100 joukkuetta.
VaLePan edelle ylsivät mestari Nurmon Jymy, toiseksi sijoittunut PuMa-Volley, kolmanneksi tullut Kempeleen Lentopallo ja neljänneksi pelannut JNTalent.
VaLePan tavoite ennen kauden alkua oli päästä finaaliturnaukseen. Kauden aikana joukkue pelasi sijoilla 6-9, mutta ratkaisupeleissä joukkue saavutti lopulta kauden parhaansa.
VaLePan B-tyttöjen valmennuskaksikko Jani Pihlajamäki ja Jukka-Pekka Vuorenmaa oli viikonloppuun tyytyväinen. Pelaajien taitotaso, kunto ja henkinen kantti kestivät. Lauantai-iltana tytöt nousivat takaa-ajoasemasta 2-1-voittoon Arctic Volleysta ja varmistivat tällä paikkansa puolivälierissä, vaikka rovaniemeläisillä oli pelissä jo 4 ottelupalloa.
Puolivälierässä VaLePa kohtasi alkulohkonsa voittajan JNTalentin, jolle kärsi kirvelevän 2-1-tappion. Tämän jälkeen turnaus oli sastamalalaisjoukkueelle voitokas; sunnuntain sijoitusotteluissa kaatui ensin Laihian Luja 2-0 ja seuraavaksi Salon Viesti 2-1.
Valepasta Siiri Kannisto voitti turnauksen pistepörssin ja ikäluokan maajoukkuepelaaja Saara Tyrkkö valittiin turnauksen all stars -seitsikkoon.
Joukkueessa pelasivat lisäksi Iina Laaksonen, Ella Dörig, Helmi Kelloniemi, Viivi Jokela, Iida Pihlajamäki, Tara Ripatti, Ella Heiskanen, Jasmin Järvensivu, Siiri Sarkonen ja Maria Santala.
B-tyttöjoukkue pelasi samalla kokoonpanolla päättyneellä naisten kakkossarjaa, jossa eteni ylempään jatkosarjaan. Joukkue koostuu kahta lukuun ottamatta ikäluokan nuoremmista pelaajista, joten joukkue mahtuu pelaamaan B-tyttöjen sarjaa vielä ensi kaudellakin.