Petanquen Suomen mestaruudet ratkaistaan heinäkuussa Muistolan koululla

Petanquen SM-viikkoa isännöi Vammala Openia vuosia järjestänyt Tyrvää Petanque.

Sastamassa kilpaillaan kesällä petanquen Suomen mestaruuksista. Kuvassa Tyrvää Petanquen puheenjohtajan Jukka Salonojan nimikoidut petanquekuulat.

Petanquen SM-viikko järjestetään tänä vuonna Sastamalassa Muistolan koululla.

Kilpailut käydään sunnuntaista lauantaihin 16.–22. heinäkuuta. Viikon aikana pelataan 13 kilpailua. Yleisen sarjan lisäksi kilpaillaan naisten, junioreiden, veteraanien ja vanhempien veteraanien sarjoissa. Singeli-muotoisessa pelissä yksilöpelaajan pelaavat vastakkain, duppelissa pelataan kahden hengen ja trippelissä kolmen hengen joukkueissa.

Petanquessa eli petankissa kilpaillaan metallisilla kuulilla, joita heitetään hiekkakentällä mahdollisimman lähelle pientä kohdepalloa, snadia. Erän lopussa pisteitä saa se joukkue, jonka kuulat ovat lähimpänä snadia.

SM-viikon isäntäseura on Tyrvää Petanque, joka on toiminut vuodesta 1994. Seura järjestää myös perinteikkään Vammala Openin, joka järjestetään heinäkuun 1. päivänä.

Juttua korjattu 26.4. kello 9.07: Kisat ovat Muistolan koululla, ei Siikasuolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos