VaLePan vuonna 2010 syntyneiden D-poikien lentopallokausi sai parhaan mahdollisen päätöksen, kun joukkue voitti Lounais-Suomen aluemestaruuden. Lempäälässä 23. ja 24. huhtikuuta järjestettyyn lopputurnaukseen osallistui sarjan kaksitoista parasta. Kaikkiaan aluemestaruussarjaa pelasi päättyneellä kaudella 26 joukkuetta.
Lauantain alkulohkon otteluista VaLePa otti selkeät voitot, kun Ypäjän Yllätys ja järjestävän seuran Lempon joukkue kaatuivat kahdessa erässä. Voitot takasivat VaLePalle paikan suoraan sunnuntain puolivälierään, jossa vastaan asettui Pirkkalan Pirkat. Aamun ensimmäisestä ottelusta nuoret pukkipaidat ottivat jälleen selkeän voiton ja jännitys kohti välierää tiivistyi.
Välierään tiensä VaLePaa vastaan selvitti Loimaan Jankko, jolla oli matkassaan värikäs kannustajaporukka. Katsomossa kahden kovan joukkueen kannattajilla tuntui välillä olevan käynnissä oma ottelunsa, kun rummut löivät tahtia kentän tapahtumille.
Katsojille tarjottiin jännitystä täyden kolmen erän verran. Ensimmäisessä erässä Jankko oli parempi pienimmällä mahdollisella erolla 23–25. VaLePa sai oman pelinsä kunnolla käyntiin vasta toisessa erässä, joka päättyi sastamalalaisten hyväksi 25–18. Kun henki oli saatu päälle, nappasivat pojat kolmannenkin nimiinsä luvuin 15–8.
Finaalipaikan varmistuttua oli ilo ylimmillään. Enää odoteltiin, tuleeko vastaan Lapin Narvi-Pallon vai Isku-Veikkojen joukkue. Neljän pelaajan voimin turnauksessa ollut NarPa kaatoi varmoilla otteillaan Isku-Veikot, ja näin finalistit olivat selvillä.
Loppuottelun ensimmäinen erä mentiin VaLePan komennossa 25–19, mutta toisessa erässä keskittyminen rakoili ja joukkue tehtaili liian monta omaa virhettä. NarPan viedessä erän lukemin 20–25 kävi selväksi, että myös mestaruuden ratkomiseen tarvitaan kolmas erä.
Kannustajat pureksivat katsomossa kynsiään, kun VaLePa jäi viimeisen ja ratkaisevan erän alussa jälleen takamatkalle. Tilanteessa 4–8 alkoi lopulta takaa-ajo, joka kulminoitui nuorten pukkipaitojen voittoon lukemin 16–14, ja mestaruusjuhlat saattoivat alkaa.
Mestaruus ei tullut helpolla, vaan jokaisesta pisteestä käytiin kovaa vääntöä. Joukkue jätti kentälle kaiken, ja ottelun jälkeen silmäkulmiaan pyyhkivät niin pelaajat ja valmentaja kuin katsojatkin. Palkintojenjaon jälkeen mestaruuspokaali eli ”poika” pääsi suihkuun, kuten kunnon kultajuhlaan kuuluukin.
Mestaruusjoukkueessa pelasivat Leevi Manninen, Rasmus Nieminen, Jerry Rainio, Niklas Rapeli, Konsta Vilenius ja Topias Vuorenoja ja mestaruuteen heidät valmensi Mikko Rapeli. Ensi kaudella pelit jatkuvat C-pojissa.