Äetsän Urheiluautoilijoita edustava Jesse Siuko voitti Asfalttikunkku-kilpailun yleisen luokan vappuaattona Vetelissä.
Kyseessä on perinteikäs, Suomen suurin jokamiesluokan ajokilpailu. Yleiseen luokkaan osallistui tänä vuonna 260 kuljettajaa.
Oranssilla Volkswagen Pololla kisoihin osallistunut Siuko jäi semifinaalissa neljänneksi, joten hän joutui ajamaan kaikki neljä finaalia läpi ja ehti kaikissa ensimmäiseksi ruutulipulle, myös päivän päälähdössä.
Yleisen luokan kakkoseksi ajoi Roope Kettu ja kolmanneksi Kimmo Lampinen Punkalaitumelta.
Vuonna 2019 Asfalttikunkun voittanut Lampinen jäi Siukon taakse niin alkuerässä kuin A-finaalissakin.
Sunnuntain sää oli todella kehno räntäsateen takia. Kilpailu myös keskeytyi hetkeksi sähkönjakeluongelmien vuoksi, mutta pienen tauon jälkeen päästiin jatkamaan generaattorisähkön avulla.