Sastamalaan on syntynyt kuluneen vuoden aikana 45 uutta yritystä koronasta huolimatta – ”Yrittäjyys on tällä hetkellä merkittävä työllistymisen reitti” - Uutiset - Tyrvään Sanomat

Sastamalaan on syntynyt kuluneen vuoden aikana 45 uutta yritystä koronasta huolimatta – ”Yrittäjyys on tällä hetkellä merkittävä työllistymisen reitti”

Sastamala on yrittäjien kaupunki. Kaupunkiin on tänä vuotta syntynyt 45 uutta yritystä Uusyrityskeskus Ensimetrin kautta. Yrityksen kertovat asukaslukuun suhteutettuna korkeasta yrittäjyysaktiviteetista.

Sastamalaan on syntynyt tämän vuoden aikana 45 uutta yritystä.­

20.11. 12:00

Sastamalan elinkeinojohtaja Tanja Aarnikurun mielestä luku kertoo yrittäjämäisestä kaupungista. Luku olisi varmasti korkeampi ilman koronan tuomia haasteita.

– Se on hieman vähemmän kuin normaalina vuonna, mutta hyvä määrä siihen nähden, että tämä on ollut monella tavalla poikkeuksellinen vuosi. On ilahduttavaa, että niinkin paljon yrityksiä on perustettu joko koronasta johtuen tai siitä huolimatta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset