Kiikoisissa tapahtui perjantaina iltapäivällä kylkikolari risteyksessä, jossa tie 44 yhtyy Porintiehen eli tiehen 11. Tarkempi onnettomuuspaikka on Kiikoisten Abc:n kohdalla.
Tilanne- ja johtokeskuksen palomestarin Pauli Keskisen mukaan onnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöautoa. Onnettomuudessa loukkaantui lievästi kolme henkilöä, jotka vietiin jatkotutkimuksiin.
Ohikulkijoiden ottamissa kuvissa paikalla kävi myös ambulanssihelikopteri.
Ajokaista oli Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan suljettuna liikenteeltä 15.03 kello 16.19 saakka. Tilanne oli 16.40 mennessä ohi, ja ajokaista on avattu liikenteelle.
Keskisen mukaan tienpinta oli onnettomuushetkellä märkä, eikä se ollut onnettomuushetkellä erityisen liukas.
– Tämä on sellainen risteys, jossa hyvin usein sattuu näitä kolareita, Keskinen sanoo.
Risteyksessä tieltä 44 tulevien pitää väistää Porintiellä kulkevia autoja ylittäessään tietä tai kääntyessään Porintielle.
Onnettomuus sattui Porintiellä kohdassa, jossa tie 44 risteää siihen.
Onnettomuuspaikalla oli pelastuslaitoksen yksiköitä sekä Pirkanmaan että Satakunnan puolelta.