Tartuntariski on nyt koholla kaikkialla – rokotukselle pääsee Sastamalassa ilman ajanvarausta myös ilta-aikaan - Uutiset - Tyrvään Sanomat

Tartuntariski on nyt koholla kaikkialla – rokotukselle pääsee Sastamalassa ilman ajanvarausta myös ilta-aikaan

Vinkin vapaa-aikakeskuksessa annetaan rokotuksia ilman ajanvarausta.

Vinkin vapaa-aikakeskuksessa avataan jälleen walk in -rokotuspiste, joka toimii ilman ajanvarausta.

15.11. 15:18

Koronaepidemia on STM:n luokituksen mukaisesti Pirkanmaalla leviämisvaiheessa. Tilanne näkyy myös Sastamalassa kasvaneina tartuntalukuina. Esimerkiksi Kiikan koulussa on todettu tartuntoja ja tämän johdosta on henkilöitä asetettu varotoimenpiteenä karanteeniin. Tilannetta seurataan.

Koronaa on nyt ihmisten keskuudessa varsinkin rokottamattomilla. Tartuntariski on koholla kaikkialla, ei erityisesti kouluissa. Koulujen sulkuja ei ainakaan TAYS:in infektioyksikön mukaan tällä hetkellä suunnitella.

Sastamalan kaupungilta muistutetaan, että rokottautuminen on paras tapa suojautua koronatartunnalta ja koronan vakavalta muodolta. Erityisen huolestuttavaa on, että rokottamattomien ikäryhmistä löytyy paljon alle 12-vuotiaiden lasten vanhempia, ja lasten yleisin tapa saada koronatartunta on omasta perheestä, omilta vanhemmilta.

Rokotukselle ilman ajanvarausta

Koronarokotukselle pääsee Sastamalassa Vinkin vapaa-aikakeskuksessa ilman ajanvarausta:

tiistaina 16.11. klo 12–19

keskiviikkona 24.11. klo 10–17.30

torstaina 2.12. klo 11–18.

Lisäksi rokotusaikoja löytyy ajanvarauksella. Uusia aikoja tulee varattavaksi joka torstai kello 10.

Tällä hetkellä annetaan 1., 2. ja 3. rokotteita, asiakkaasta riippuen. Kolmannen annoksen saavat tulla hakemaan 60 vuotta täyttäneet sekä riskiryhmiin kuuluvat (ajanvarauksella tai walk in -päivinä), kun kuusi kuukautta edellisestä rokotuksesta on täynnä. Lisätiedot rokotettavista ryhmistä löytyvät Sotesin sivuilta.

Mouhijärvellä ja Punkalaitumella ei ole koronarokotuspäiviä ennen joulukuuta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos