Koronan ilmaantuvuus kasvoi Sastamalassa – joulun pyhinä 31 uutta tartuntatapausta - Uutiset - Tyrvään Sanomat

Koronan ilmaantuvuus kasvoi Sastamalassa – joulun pyhinä 31 uutta tartuntatapausta

Marras- ja joulukuu erottuvat pitkän ajan tilastossa selvästi.

28.12.2021 15:46

Sastamalassa on todettu joulunpyhinä, viime viikon torstaista tiistaihin, yhteensä 31 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rekisteri.

Aatonaattona koronatapausten kokonaismäärä oli Sastamalassa koko pandemian ajalta 378. Jouluviikonlopun jälkeen maanantaina määrä kasvoi 401:een ja tiistaina edelleen 409:ään.

Koronataudin ilmaantuvuus Sastamalan väestössä on kasvanut joulua edeltäneestä 203,7:stä 307,6:een. Ilmaantuvuusluku kertoo edellisen kahden viikon aikana todettujen tapausten määrän 100 000 asukasta kohden.

Joulukuussa on todettu Sastamalassa 124 koronatapausta, mikä on hieman enemmän kuin marraskuussa, 119.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos