Tarvitsetko rahoitusta hankkeeseen? Säästöpankkisäätiön vuoden 2022 apurahat ovat haettavissa – hakuaikaa maaliskuun loppuun saakka

Huittisten Säästöpankkisäätiön hallitus on päättänyt jakaa kuluvan vuoden hakukierroksella apurahoja ja avustuksia noin 120 000 euroa.

Avustusten hakijoina voivat olla yhdistykset, yhteisöt ja yksityiset henkilöt.

28.2. 6:00

Huittisten Säästöpankkisäätiö jakoi ensimmäiset apurahat viime vuonna, jolloin erilaisiin tarkoituksiin jaettiin yhteensä 64 550 euroa. Avustusten kohteet vaihtelivat kannustusstipendistä ja erilaisista liikunta- ja kotiseutuhankkeista väitöskirjatutkimukseen. Valitettavasti moni hyvä hanke jäi myös vaille tukea.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos