Kesänopeuksiin aletaan siirtyä asteittain ensi viikosta alkaen

Kesänopeuksiin siirtyminen alkaa ensi viikon tiistaina.

8.4. 11:45

Kesänopeuksiin siirtyminen aloitetaan ensi viikon tiistaina, kertoo Väylävirasto. Tarkasta aloittamisajasta päätetään alueellisesti ely-keskuksissa keli- ja säätilanteen mukaan, mutta koko maassa on määrä palata kesänopeuksiin huhtikuun loppuun mennessä.

Väylävirasto muistuttaa, että turvallisuus voi kuitenkin edellyttää alhaisempia nopeuksia kuin mitä liikennemerkki sallisi. Esimerkiksi runsaiden sulamisvesien vuoksi tiet saattavat olla liukkaita varsinkin aamun tunteina.

Virasto kehottaa myös pitämään malttia kesärenkaiden vaihtamisen kanssa, varsinkin jos ajaa talvisilla teillä. Nastarenkaita saa käyttää vielä maaliskuun jälkeenkin, jos sää tai keli sitä edellyttää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos