Työntekijöiden mielen hyvinvointiin ja jaksamiseen paneutuva hanke on palkittu Leader Joutsenten reitin Vuoden 2021 hankkeena. Palkinto myönnettiin hankkeen toteuttajataholle Mieli Mielenterveys Tukitalolle leader-toimintaryhmä Joutsenten reitin kokouksessa.
Joutsenten reitti kertoo tiedotteessaan, että työyhteisöjen mielen hyvinvointia sparraava hanke oli luontevaa palkita tilanteessa, jossa koronapandemia ja Ukrainan sota ovat luoneet epävarmuutta ihmisiin.
Tukitalon Mielen tasapainoa työpaikoille -hanke kattaa koko Joutsenten reitin toimialueen; Sastamalan, Punkalaitumen, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen. Hankkeen vetäjä Tiina-Maija Paloranta sanoi palkintoa vastaanottaessaan, että todellisia voittajia ovat hankkeen kohderyhmään kuuluvat, eli paikalliset työyhteisöt ja niiden ihmiset.
Paloranta totesi mielen hyvinvoinnin eteen tehdyn työn saaneen vahvasti positiivista palautetta työpaikoilta.
”Erityisesti rennompi perfektionismi ja mikrotauot ovat termejä, jotka ovat innostaneet osallistujia. Ne ovat konkreettisia esimerkkejä siitä, miten voimavaroja voi vahvistaa ja työtaakkaa keventää.”
Palorannan mukaan mielen hyvinvointiin tähtäävä muutos on mahdollinen ja kannattava tehdä – myös yrityksille.
”Mielen hyvinvointi on usein unohdettu kilpailukeino, jonka hyöty näkyy myös yritysten ja organisaatioiden toiminnassa, myös taloudellisesti. Sillä on mahdollista lisätä tuottoja, karsia kuluja ja parantaa investointien kannattavuutta”, jatkoi Paloranta.
Hallitukseen uusia jäseniä
Leader Joutsenten reitti uudisti vuosikokouksessaan myös hallitustaan. Uutena hallitukseen valittiin aurinkoenergiaekspertti Joni Lepistö Sastamalasta. Toinen uusi hallituksen jäsen on Hämeenkyrön kunnan elinkeinojohtaja Marko Kosonen.
Uudeksi hallituksen varajäseneksi valittiin Leppäkosken Sähköstä eläköityvä Esko Raskila Sastamalasta.
13-jäsenisen hallituksen puheenjohtajana jatkaa Punkalaitumen kunnanjohtaja Tuija Ojala.