ICT-alan lakko sulki Lounean Sastamalan palvelupisteen hetkellisesti

Lakko alkoi 25. huhtikuuta ja kestää 8. toukokuuta asti, jos sopua ei synny tätä ennen.

Lounean palvelut toimivat lakon aikana sähköisesti.

29.4. 14:15

ICT-alan toimihenkilöiden lakko sulki Lounean Sastamalan palvelupisteen kuluvalla viikolla. Lounea kertoo verkkosivuillaan, että ammattiliitto Pron käynnistämä lakko kestänee näillä näkymin sunnuntaille 8. toukokuuta asti, jos osapuolet eivät pääse sopimukseen aiemmin.

Lounean palvelut toimivat lakon aikana rajatusti, mikä voi yhtiön mukaan aiheuttaa viivettä asiakaspalveluun, asiakastukeen ja toimituksiin. Muun muassa palvelupisteet Sastamalassa, Forssassa, Salossa, Lohjalla, Somerolla ja Marttilassa ovat lakon aikana suljettuina. Yritys palvelee asiakkaitaan sähköisissä kanavissaan.

Lounea on yli 300 työntekijää työllistävä teleoperaattori ja ICT-alan toimija.

Ammattiliitto Pron käynnistämä lakko alkoi maanantaina 25. huhtikuuta. Lakko liittyy ICT-alan työehtosopimusneuvotteluihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos