”Päivittäistä ajoa olisi tullut noin 120 kilometriä” – Kysely: Osa Sastamalan lapsiperheistä on jonottanut päivähoitopaikkaa yli puoli vuotta, näin viranhaltija vastaa

Kaksi aluetta Sastamalasta erottui arvioissaan, kun Tyrvis kysyi huoltajilta päivähoidosta. Nopeimmillaan päivähoitopaikka on järjestynyt tunnissa.

Tyrvään Sanomat selvitti päivähoitokyselyssään, millaisina Sastamalan lapsiperheet kokevat kaupungin varhaiskasvatuspalvelut.

7.5. 10:00

Perheet voivat joutua odottamaan lapsilleen päivähoitopaikkaa Sastamalassa pisimmillään yli puoli vuotta, osa kahdeksan kuukauttakin. Tämä käy ilmi Tyrvään Sanomien sastamalalaislapsiperheille tekemästä kyselystä.

Suurin syy jonottamiseen on huoltajien mukaan se, että paikat ovat täynnä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos