Henkilöauto ajoi ojaan suoralla ja kuivalla tiellä Sastamalassa

15.5. 16:03 | Päivitetty 15.5. 16:36

Sastamalassa tiellä 12 välillä tapahtui liikenneonnettomuus sunnuntaina iltapäivällä. Onnettomuus sulki toisen ajokaistan liikenteeltä yli tunniksi.

Onnettomuus tapahtui välillä Stormi–Toivola Pirkanmaantie 854:n kohdalla. Pelastuslaitos sai paikalle hälytyksen kello 15.21 sunnuntaina. Kello 16.31 tilanne oli ohi.

”Henkilöauto on ajanut ulos tieltä, ja kyydissä on ollut kaksi henkilöä. Auto on vaurioitunut sellaiseen kuntoon, ettei sillä enää matkaa jatketa, mutta henkilöt eivät ole loukkaantuneet ainakaan vakavasti”, Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juha Seppälä kertoi.

Onnettomuuden syystä ei ole vielä Seppälän mukaan tarkempaa tietoa. ”Paikalla on ihan suora tie, joka on hyvässä kunnossa. Asvaltti on kuiva.”

Sastamalasta Tampereen suuntaan ajavien kaista oli onnettomuuden takia suljettuna liikenteeltä. Ajoneuvoja ohjattiin sulkupaikalta kulkemaan kumpaankin suuntaan vuorotellen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos