Saskylle 1,2 miljoonaa euroa lisärahoitusta opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen

Viime vuoden lopulla ministeriö myönsi Saskylle lisärahaa lähihoitajien kouluttamiseen sekä työpaikkaohjaajien koulutuksen lisäämiseen ja kehittämiseen.

Sasky on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä lisärahoitusta opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt SASKY koulutuskuntayhtymälle yhteensä noin 1,2 miljoonaa euroa lisärahoitusta perusrahoituksen harkinnanvaraisena korotuksena.

Rahoituksesta 1,1 miljoonaa on suunnattu tälle vuodelle. Suurin osa summasta (1 046 329 euroa) on suunnattu opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen. Lisäksi Saskylle myönnettiin 56 018 euroa harkinnanvaraista korotusta oppisopimuskoulutuksen koulutuskorvauksen uudistamisen kokeiluun.

Aiemmin myönnetyllä lisärahoituksella Saskyyn on palkattu 26 uutta opetus- ja ohjaushenkilöä. Nyt myönnetyllä rahoituksella jatketaan näiden henkilöiden palkkausta.

Nämä henkilöt työskentelevät Saskyn ammatillisissa oppilaitoksissa ja tukevat opiskelijoita itsenäisessä työskentelyssä, auttavat heitä löytämään omia vahvuuksiaan ja kehittämään oppimisvalmiuksiaan. Lisäksi ohjaajat tukevat opiskelijoita erilaisiin elämäntilanteisiin liittyvissä ongelmissa ja neuvovat heitä myös tarvittaessa eteenpäin muiden tukitoimien piiriin. Ohjaajien työpanoksen avulla parannetaan oppimistuloksia sekä ehkäistään opintojen keskeyttämistä. Koronapandemia on lisännyt opiskelijoiden tuen tarvetta.

Vuoden 2021 lopussa ministeriö myönsi Saskylle 80 lisäopiskelijavuotta lähihoitajien kouluttamiseksi sekä 95 000 euroa työpaikkaohjaajien koulutuksen lisäämiseen ja kehittämiseen. 80 opiskelijavuotta tarkoittaa käytännössä noin 142 opiskelijaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos