Prisman alta sulkeutuva S-market Sastamala laittaa ovensa säppiin jo päivää aiottua aikaisemmin. Myymäläpäällikkö Eero Viljanen kertoo, että S-market sulkee tänään maanantaina kello 22.
Alun perin liikkeen piti olla auki vielä tiistaina 24. toukokuuta, mutta myytävää ei enää ole.
”Nyt kun tässä katselen esimerkiksi keksihyllyä, niin siinä on alle 10 tuotetta, eli ei käytännössä juuri mitään. Tuoretavaraa ei ole jäljellä yhtään”, Viljanen kertoi maanantaina iltapäivällä kello 13.40 aikaan.
S-marketissa alkoi sunnuntaina loppuunmyynti, koska myymälä sulkeutuu uuden Prisman avautuessa keskiviikkona.
Loppuunmyyntiruuhka yllätti kaupan väen osin itsensäkin. Jo kaupan avautuessa sunnuntaina kello 9 lähialueen parkkipaikat olivat täynnä ja jonot pitkät. Osa ihmisistä jonotti useita tunteja kassoille. Viljanen sanoo, että aamun ensimmäisten tuntien ruuhkaa osattiin odottaa, mutta ei sitä, että väentungos jatkuisi iltaan asti.
Mikä sitten teki kauppansa ensimmäisenä, kun puoleen hintaan sai?
”Täytyy kyllä sanoa, että wc-paperihylly tyhjeni ensimmäisenä. Myös lihahylly oli tunnin jälkeen tyhjä ja kahvihylly ehkä kahden tunnin jälkeen.”
Sunnuntaina illalla myös hedelmä- ja vihannestiskit olivat tyhjenneet.
Viljanen arvioi, että ihmiset sai varmasti liikkeelle nyt myös viime aikoina paljon puhuttanut elintarvikkeiden hintojen nousu.
”Ilman muuta sillä on merkitystä, että hinnat ovat nousseet ja että nousupainetta on. Kyllä selvästi on nähtävissä pientä hamstrausta”, toteaa Viljanen.
Hän jatkaa töitään Sastamalan S-marketin sulkeuduttua Kämmenniemen Salessa Tampereen Teiskossa.