Rintamamiestalo tuhoutui purkukuntoon Sastamalassa maanantaina illalla syttyneessä tulipalossa. Kun ensimmäinen pelastuslaitoksen sammutusyksikkö saapui Suodenniemellä sijaitsevan talon pihaan, palo oli jo täyden palon vaiheessa.
”Jouduimme purkamaan taloa kaivinkoneella, jotta saimme sen sammumaan”, kertoo päivystävä palomestari Juha Toivonen Pirkanmaan pelastuslaitokselta.
Omakotitalon kanssa samassa pihapiirissä sijaitsee rivitalo. Palo ei kuitenkaan päässyt leviämään rivitaloon.
Kukaan ei loukkaantunut palossa. Talon asukas ja kolme koiraa pääsivät omin avuin pois talosta. Toivosen mukaan palo sai mitä ilmeisemmin alkunsa, kun yksi koirista oli vahingossa saanut hellan päälle.
Pelastuslaitos sai tiedon palosta noin kello 22.30 maanantai-iltana. Viimeiset yksiköt poistuivat palopaikalta kahden aikaan yöllä.