Kirjateltan täyteen vetänyt illan suosikkitapahtuma jää pois ohjelmasta – Toiminnanjohtaja kertoo, miksi näin on: "Myös poliisin kanssa keskusteltu”

Vanhan kirjallisuuden päiville joudutaan näillä tiedoin miettimään ensi kesänä uusia järjestelyjä, jos Sylvään koulu on pois käytöstä.

Kirjateltta nousee Sylvään koulun pihaan heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, mutta illan tapahtumaa siellä ei järjestetä.

Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päiviin tiiviisti kuulunutta illan tapahtumaa kirjateltassa ei tänä vuonna järjestetä. Viimeksi illan teltta oli avoinna ennen koronaa vuonna 2019.

Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry:n toiminnanjohtaja Päivi Mäki-Kerttula kertoo, että tämän jälkeen turvallisuusmääräykset ovat muuttuneet ja tiukentuneet. Alkoholimyyntiä sisältävän iltatapahtuman järjestäminen vaatisi esimerkiksi vähintään 10 järjestyksenvalvojaa, aidatun alueen ja kävijöiden reppujen tarkastamisen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos