Tuomi Logistiikka ei kelvannut vieläkään, viranhaltijaesitys kaatui äänin 6-2 – Katso, miten kiistanalaisessa kyytiasiassa äänestettiin

Kertaalleen Tuomi Logistiikan sopimukset irtisanonut Sastamalan sivistyslautakunta ei kelpuuttanut ratkaisua edelleenkään.

Sastamalan esi- ja perusopetuksen oppilaskuljetusten järjestämistä on selvitetty kaupungissa viime elokuusta asti.

23.6. 8:07

Sastamalan koulukuljetukset hoituvat jatkossa liikennöitsijävetoisesti, jos sivistyslautakunnan keskiviikkoinen linjaratkaisu etenee toteutukseen asti.

Lautakunta äänesti oppilaskuljetusten hoitamisesta sen jälkeen, kun kasvatusjohtaja Pekka Kares esitti niiden suunnittelun, kilpailuttamisen ja toteutuksen siirtyvän kokonaisuutena Tuomi Logistiikka oy:lle.

Esitys ei kelvannut lautakunnalle, joka päätyi eri lopputulokseen Leevi Karisalmen (sd.) esitettyä liikennöitsijävetoisen toimintamallin valitsemista. Karisalmen mukaan liikennöitsijävetoinen toimintamalli on otettava käyttöön mahdollisimman pian, viimeistään syksyllä 2023.

Äänestyksessä Karisalmea kannatti viisi lautakunnan jäsentä; puheenjohtaja Minna Isotalo (sd.), Steven Buckingham (kok.), Jalmari Kulmala (kesk.), Sara Uusi-Rauva (kok.) ja Pirjo Vuorinen (kesk.).

Tuomi Logistiikan valintaa kannatti kaksi; Timo Haapanen (vas.) ja Irmeli Kulonpää (ps.). Kulonpää jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

Jarno Manni (ps.) äänesti tyhjää. Hän olisi halunnut kaupungin päätyvän oman joukkoliikenneyksikön perustamiseen, mutta esitys ei saanut kannatusta.

Manni ja Buckingham olivat päättämässä asiasta varajäseninä Janne Prihtin (ps.) ja Lauri Haapamäen (kok.) oltua asiassa jäävejä.

Selvityksessä kolme vaihtoehtoa

Sastamalan kaupunki taustoitti joukkoliikenneratkaisuaan Ramboll Finland oy:llä teettämällään selvityksellä. Sen perusteella lautakunnalla oli käytännössä kolme vaihtoehtoa koulukuljetusten toteuttamiseksi tulevaisuudessa; Tuomi Logistiikka oy:n valitseminen, kaupungin oman joukkoliikenneyksikön perustaminen ja liikennöitsijävetoinen malli, jossa kaupunki kilpailuttaa liikennöitsijät ja nämä suunnittelevat koulukuljetusten reitit ja toteutuksen.

Jälkimmäinen malli on ollut Sastamalassa käytössä perinteisesti, ennen kuin osa kuljetuksista siirtyi Tuomi Logistiikalle viime vuonna.

Lue lisää: Ehdotus: Kaikki Sastamalan koulukyydit Tuomi Logistiikalle syksystä 2023 alkaen – ”Ei ole kaupungin ydintoimintaa”

Kasvatusjohtaja esitti oppilaskuljetusratkaisuksi Tuomi Logistiikan valintaa, koska se mahdollistaisi paikallisten liikennöitsijöiden kannattavan toiminnan ja olisi myös kaupungin kannalta kustannustehokas tulevaisuuden ratkaisu. Esitykseen sisältyi myös kehityshankkeen käynnistäminen henkilöliikenteen yhdistelystä koko kaupungin alueella yhdessä Tuomi Logistiikan kanssa.

Sastamalan sivistyslautakuntaa Tuomi-vaihtoehto ei tyydyttänyt. Se päätti alunperin jo viime syyskuussa, että kaupungin tulee irtisanoa Tuomi Logistiikan kanssa koulukuljetuksista solmimansa sopimukset. Ratkaisun taustalla olivat tuolloin oppilaskuljetuksissa ilmenneet ongelmat kaupungin eteläisellä alueella, jonka kuljetuksia Tuomi Logistiikka alkoi tuolloin hoitaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos