Sastamalan uusi Avainhenkilö on kilpa-autoilija Henri Haapamäki, katso palkitun videotervehdys

Yleisöäänestyksessä annettiin ääniä hulppeat 1325.

Sastamalan Avainhenkilö vuonna 2022 on Henri Haapamäki. Hänelle kukat, kunniakirjan ja kiertopalkinnon ojensivat Hanna Pihlajamäki Tyrvään Sanomista ja Veli-Matti Tapio Kulttuuria Kaikille ry:stä.

16.7. 12:30

Sastamalan uudeksi Avainhenkilöksi on valittu autourheilussa ja rallikommentaattorina mainetta niittänyt Henri Haapamäki.

Valinta julkistettiin lauantaina 16. heinäkuuta Kansanvallan päivän juhlassa Vammalan torilla.

Haapamäki itse ei päässyt julkistustilaisuuteen paikalle, sillä hän oli Seinäjoella selostamassa Suomen suurinta katuratatapahtumaa. Sunnuntaiksi hän suuntaa Helsingin Pasilaan, josta käsin kommentoi Ylen lähetystä Viron MM-rallista.

Avainhenkilö valittiin perinteiseen tapaan viiden eniten yleisöehdotuksia ja suostumuksensa osallistumiseen antaneen sastamalalaisen joukosta. Haapamäen lisäksi äänestyksessä olivat mukana Herkkujuustolan yrittäjä Peter Dörig, kiikkalainen kaupunginvaltuutettu Pirjo Raunio, Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu maajussi Kalle Hanhijärvi ja lentopalloilija Mikko Esko.

Yleisöäänestyksessä annettiin 1325 ääntä, joista Haapamäki sai 38 prosenttia.

Lue lisää: "Mitä pirua mää siellä teen?” Tyrvään murteen ehkä tunnetuin puolestapuhuja Henri Haapamäki hämmentyi täysin tv-ehdotuksesta – Uutena Avainhenkilönä hänellä on tärkeä viesti päättäjille

Avainhenkilöäänestyksen järjestävien Tyrvään Sanomien ja Kulttuuria Kaikille ry:n edustajat kävivät kukittamassa Haapamäen loppuviikolla tämän kotona Stormissa.

Katso alta uuden Avainhenkilön videotervehdys:

Mikä?

Sastamalan Avainhenkilö

Avainhenkilö valittiin Sastamalassa nyt 31. kertaa. Ensimmäisen kerran Avainhenkilö on valittu silloisessa Vammalassa vuonna 1992.

Avainhenkilö valitaan Tyrvään Sanomien ja Kulttuuria Kaikille ry:n järjestämässä yleisöäänestyksessä.

Ehdotuksia Sastamalan Avainhenkilöksi tuli tänä vuonna 114. Viisi eniten ehdotuksia saanutta ja suostumuksensa antanutta olivat mukana finaaliäänestyksessä, jossa annettiin 1325 ääntä.

Avainhenkilö Henri Haapamäki sai äänistä 38 prosenttia. Muut ehdokkaat olivat Peter Dörig, Mikko Esko, Kalle Hanhijärvi ja Pirjo Raunio.

Viime vuonna Avainhenkilöksi julkistettiin keikyäläinen kyläaktiivi Markku Torpo.

Äänestyksen järjestävät Tyrvään Sanomat ja Kulttuuria Kaikille ry.

Avainhenkilö saa kiertopalkintona Sastamalan kaupungin symbolisen avaimen ja kunniakirjan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos