Sastamalan kaupunki on julkistanut äänestykseen etenevät seitsemän ideaa nuorten hyvinvointia edistävistä hankkeista, joihin voidaan käyttää 50 000 euroa.
Elokuussa 13–29-vuotiaat nuoret äänestävät kouluilla ja oppilaitoksissa, mitä näistä tullaan toteuttamaan vuoden 2022 loppuun mennessä. Äänestys toteutetaan 23.-25.8.
Kaupungin virkamiehistä koostuva arviointiryhmä valitsi saapuneista ideoista äänestysvaiheeseen etenevät hankkeet ja asetti näille kustannusarviot.
Äänestettävät hankkeet
1. Subsoccer-sisäjalkapallopeli yläkouluille ja 2. asteen oppilaitoksiin, kustannusarvio 10 000 euroa: subsoccer on jaloilla pelattava pelipöytä, jossa pelaajat istuvat vastakkain maalipenkkien päällä ja yrittävät potkaista pallon vastapäätä istuvan vastustajan maaliin. Subsoccer on kooltaan 293×89 cm ja se sijoitetaan sisätiloihin. Sisäjalkapallopelejä sijoitettaisiin kaksi kuhunkin yläkouluun sekä yhdet lukiolle ja Saskyn toimipisteelle.
2. Eläinavusteista toimintaa yläkoululaisille nuorille, kustannusarvio 10 000 euroa: syksyn 2022 aikana järjestetään eläinavusteista toimintaa yläkouluikäisille nuorille vapaa-ajalla ja koulupäivän aikana. Kyseessä olisi pienryhmätoimintana koirien kanssa. Ryhmien toiminta muotoutuu tarkemmin ryhmään osallistuvien kiinnostuksen, kokemuksen ja tarpeiden mukaisesti. Toiminta voi sisältää myös opetusta koiran hoitoon ja koulutukseen liittyen.
3. Penkkejä ja roskiksia eri puolille kaupunkia, kustannusarvio 10 000 euroa.
4. Asfalttipohjainen koripallokenttä Hopun ulkoilualueelle, kustannusarvio 30 000 euroa: sijoitettaisiin Hopun kioskirakennuksen taakse. Koripallokenttään kuuluvat kaksi koria sekä asfaltoitu täysikokoinen kenttä (28x15m).
5. Ulkokuntosali Kaalisaareen, kustannusarvio 30 000 euroa: ulkokuntosali painopakka-laitteilla. Rakentamisen kustannukset sisältävät laitekustannukset (2500-5000 euroa per laite) sekä pohjatyöt.
6. Pieni skeittiramppi Kaalisaareen, kustannusarvio 50 000 euroa: Kaalisaaren skeittiparkkia kehitettäisiin sijoittamalla nykyisen skeittiparkin viereen pienempi skeittiramppi. Uuden skeittirampin sijoittaminen Kaalisaareen edellyttää uuden alueen asfaltointia. Skeittiramppi rakennetaan betonista ja se sijoitetaan asfaltoidulle alueelle.
7. Mopoalue, kustannusarvio 50 000 euroa: asfaltoidun mopoalueen rakentaminen kymmenen kilometrin säteellä Sastamalan keskustasta. Kaupungilla ei ole äänestysvaiheessa mahdollista varmuudella osoittaa paikkaa mopoalueelle, eikä varmistaa mopoalueen toteutumista asfaltoidulle alustalle. Mopoalueen sijainti ratkeaa, mikäli se äänestetään toteutettavaksi ideaksi. Mikäli mopoalue menestyy äänestyksessä, mutta sille ei löydy paikkaa, hanke siirretään jatkokäsittelyyn ja seuraavaksi eniten ääniä saanut osallistuvan budjetoinnin ehdotus toteutetaan.