Korona leviää nyt vauhdilla Pirkanmaalla – Sairaalahoidon tarve kasvanut, Taysissa yli 40 koronapotilasta

Sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrän uskotaan kasvavan entisestään tulevina viikkoina.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoi 27. heinäkuuta, että koronavirus leviää edelleen vauhdilla Pirkanmaalla ja että sairaalahoidon tarve on kasvanut.

27.7. 13:57

Koronavirus leviää nyt vauhdilla Pirkanmaalla. Laboratoriossa varmennettujen koronatapausten ilmaantuvuus on ollut nousussa heinäkuun alkupuolelta lähtien, ja viime päivinä myös sairaalassa hoidettavien koronapotilaiden määrä on lisääntynyt Pirkanmaalla. Sairaanhoitopiiri kertoi koronatilanteesta tiedotteella keskiviikkona.

Sairaanhoitopiirin mukaan tällä hetkellä Taysissa hoidetaan reilua neljääkymmentä koronapotilasta. Näistä yli puolet saa hoitoa sairaalahoitoa koronan vuoksi. Sairaalassa hoidetaan tällä hetkellä erityisesti iäkkäitä ja riskiryhmiin kuuluvia koronapotilaita, joilla on koronan lisäksi paljon muitakin syitä sairaalahoidolle. Tehohoitoon johtaneita tapauksia ei tällä hetkellä ole.

Koronatilanteen ennustetaan vaikuttavan niin, että sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä kasvaa tulevina viikkoina. Tämä tarkoittanee sairaanhoitopiirin mukaan lisähaasteita muutenkin kuormittuneessa päivystyksessä ja sairaalaosastoilla.

Heinäkuussa rokotusten rinnalle on saatu uusi suun kautta otettava lääke, jolla voidaan estää vaikeaa koronatautia. Lääke kohdennetaan koronavirusinfektioon sairastuneille aikuisille, joilla on vakavalle koronavirustaudille voimakkaasti altistava sairaus tai tila.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos