Keskustan valtuustoryhmä haluaa valmiussuunnitelman suurpetoja varten

Valtuustoaloitteessa todetaan, että Sastamalassa on tehty susihavaintoja haja-asutusalueella ja pihoissakin. Kuvan susi ei liity Sastamalan-tapauksiin.

Keskustan valtuustoryhmä esittää Sastamalan kaupungin koulutoimi tekee valmiussuunnitelman suurpetojen varalta. Ryhmä jätti asiasta valtuustoaloitteen maanantaina.

Aloitteen mukaan suurpetojen määrä ja etenkin susihavainnot ovat lisääntyneet seudulla. Sudet ovat aiheuttaneet vahinkoa tuotanto- ja lemmikkieläimille ja niitä on nähty haja-asutusalueella pihoillakin.

Aloitteen mukaan valmiussuunnitelma tulisi tehdä yhdessä riistanhoitoyhdistysten kanssa. Siinä tulisi miettiä, miten mahdollisista suurpetohavainnoista tiedotetaan ja mitkä ovat toimenpiteet, jos suurpetoja havaitaan. Aloitteessa todetaan, että tieto tulisi saada mahdollisimman nopeasti alueen koululaisille, koululaisten vanhemmille sekä kouluille. Selvitettävä olisi myös, mihin toimenpiteisiin koulujen ja vanhempien pitää tarvittaessa ryhtyä.

Keskustan valtuustoryhmä toteaa, että ei pidä todennäköisenä suurpetojen aiheuttamaa fyysistä uhkaa koululaisille, mutta toteaa lisääntyneiden havaintojen aiheuttavan syyspimeässä koulumatkoja taittaville lapsille pelkoa ja ahdistusta.

Aloitteessa mainitaan muun muassa neljä vuotta sitten Keikyän Pehulassa tehdyt useat susihavainnot, jotka aiheuttivat tuolloin erikoisjärjestelyjä koululaisten koulumatkoihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos