Tukkirekan kuorma kaatui tielle Pohjanmaantiellä Kiikassa

Yksi kaista oli suljettuna lähes kahden tunnin ajan onnettomuuden takia.

5.10. 8:23

Liikenneonnettomuus haittasi liikennettä Sastamalassa tiellä 44 Äetsän ja Kankaanpään välillä tiistaina iltapäivällä.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Ilpo Kuokkanen kertoi, että tukkirekan kärry kaatui osittain tielle ja osittain ojaan. Onnettomuuden takia toinen kaistoista oli suljettu liikenteeltä melkein kahden tunnin ajan.

Liikennekeskus Fintrafficin mukaan tarkempi onnettomuuspaikka oli 5,5 kilometriä Leikkuusta Niemenmaan tienhaaran suuntaan Kiikassa.

Rekan nuppi jäi Kuokkasen mukaan pystyyn. Hän kertoo, että onnettomuudesta ei seurannut henkilövahinkoja, eikä merkittäviä materiaalivahinkoja.

Kuormana olleet tukit levisivät ainakin osittain tielle. Kuokkasen mukaan tukkeja pyöriteltiin käsin pois tieltä, jotta ajoväylälle saataisiin enemmän tilaa. Hän kertoi onnettomuuden satuttua, että paikalle on tulossa kalustoa, jolla kärry nostetaan pystyyn ja lastataan tukit kyytiin.

Tieliikennekeskuksen mukaan tilanne saatiin korjattua kello 16.34.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos